* * * * *

Teatteri muutti nyt Viipuriin, jossa oli jonkunmoinen kannatus saatu 16 näytännölle. Näytäntöjä annettiin kumminkin kaikkiaan 27, ensimäinen 12/10 ja viimeinen 10/12. Täälläkin päätettiin tappiolla (2,045 mk). Kumminkaan ei tämä ollut ikävin asia, sillä eihän teatteri ollut tottunut suuriin tuloihin maaseuduilla kiertäessään. Pahempi oli, että erinäiset vastoinkäymiset tekivät tämän syksyn oikeaksi koettelemuksen ajaksi Kaarlolle. Hänellä itsellään oli tuskin aikaa kirjeiden laatimiseen, mutta Emilien kirjeistä näemme kuinka oli laita. Alituiset sairauskohtaukset tuottivat suurimman vastuksen, ne kun pakottivat muuttamaan roolijakoa ja yhä uudestaan harjottamaan vanhojakin kappaleita. Ymmärrettävää on, että yhteisnäytteleminen tästä kärsi, puhumatta siitä että muutamien esille otettujen kappalten harjotus oli kokonaan vastaiseksi jätettävä. Sairaita olivat, mikä lyhyemmän mikä pitemmän ajan: Böök, joka ei enää vuoteeltaan noussut, Aspegren, Pesonen, Leino, Kauhanen, nti Aaltola ja kenties vielä joku muukin. Kun tämän lisäksi Ida Aalberg Parisista kirjoitti sangen toivottomia kirjeitä, joiden mukaan hän kyllä oli tutustunut Théâtre français'n etevimpiin taiteilijoihin ja saanut vapaan pääsyn näytännöihin, mutta toiselta puolen vielä kärsi kurkkutaudistaan ja sentähden ajatteli olla kokonaan palaamatta, jopa luopua taiteilijaurastaan, niin on kuviteltavissa kuinka ahdistavilta olot tuntuivat. Kaarlo tosin ei uupunut, mutta hän tunnustaa, että hän tuskin on kokenut vaikeampia aikoja. Emilie puolestaan vaikeroi, ettei hän saanut olla yhtä mittaa auttamassa Kaarloa, jolla Kauhasen sairauden tähden oli kaikki käytännöllisetkin asiat niskoillaan. Päästäkseen Viipuriin hän tekee iltapäivinäkin työtä hypoteekkiyhdistyksessä, ja siten hän saattoikin olla Kaarlon luona pari viikkoa lokakuun keskivaiheilla ja joulukuulla (ensin Viipurissa ja sitten Pietarissa). Kaarlo olisi mielellään käynyt Helsingissä, mutta ei saanut aikaa siihen. Hänen oli tyytyminen sisaren kirjeisiin, ja ne sisälsivätkin tietoja kaikesta mahdollisesta.

Helsingissä kävi tänä syksynä Ida Basilier antamassa konsertteja, jotka entiseen tapaan kokosivat täysiä huoneita ihastunutta yleisöä. Sydämestään hän olisi halunnut tavata Kaarloa. "Hänellä on tosiaan suuri ystävyys meitä kohtaan", Emilie kirjoittaa, "suurempi kuin yhdelläkään niistä monista, joiden kanssa olemme työskennelleet. En ole koskaan pitänyt hänestä niin paljon kuin nyt." Laulajatar antoi ylioppilasten kansatieteellisten kokoelmain hyväksi (10/11) konsertin, joka tuotti 600 mk. Sen jälkeen oli hänen kunniakseen pienet, hyvin onnistuneet kekkerit ylioppilastalon laulusalissa, jossa "kaikki ajattelivat ja puhuivat Suomalaisen oopperan loistavista päivistä". — Ruotsalaisessa teatterissa vieraili syksyllä norjalainen näyttelijä Johannes Bruun, joka veti paljo katsojia, Emilie näki hänet Michel Perrininä ja kiittää häntä erinomaiseksi. Myöhemmin annettiin samassa teatterissa Macbeth, mutta, Emilien mielestä, huonosti näyttämölle pantuna ja muutenkin laimeasti (vaikka Hillberg näytteli pääroolia; Othellona hän oli ollut paljon parempi). Muutoin puuhattiin Ruotsalaista näyttämöä varten suurenmoisia arpajaisia, ja noudattivat siis ruotsinmieliset tässä niinkuin usein näytelmäin valinnassakin suomalaisten esimerkkiä.

Edellisestä käy ymmärrettäväksi, että Kaarlo ei voinut tehdä ohjelmistoa semmoiseksi kuin oli suunnitellut. Enimmäkseen täytyi antaa vanhaa, ja yleisö samoin kuin kritiikki pysyi kylmäkiskoisena. Ohjelmistolle uusia olivat: K. Kramsun suomentama Shakespearen Kuinka äkäpussi kesytetään (19/10), Elisabet Steniuksen kääntämä Ibsenin Yhteiskunnan tuet (7/11) sekä Elisabet Löfgrenin suomentama rva Edgrenin Todelliset naiset (30/11).

Ibsenin näytelmän premiääristä Kaarlo kirjoittaa: "Se meni melko hyvin. Ei kukaan ollut erikoisesti hyvä, mutta ei kukaan myöskään pilannut tehtäväänsä. Leino (Bernick) täytti paikkansa, rva Aspegren (Lona Hessel) osasi roolinsa, Ahlberg (Lundestad) ja Sala (Rörlund) olivat sangon karakteristisia, ja Kaarola Avellan kaikin puolin tyydyttävä Dina Dorf." — Jos Kaarlo ja Emilie olisivat noudattaneet omaa mieltään, olisi Todelliset naiset luultavasti jäänyt näyttämättä, sillä heidän mielestään se oli ikävä, "vaativainen ja ilman korkeampaa todellisuutta" (sanoo Kaarlo erittäin ensi näytöksestä); kumminkin he noudattivat eräitten naisasian harrastajain tahtoa. Kaarlo kirjoittaa humoristisesti ensi-illasta: "Niin Todellisilla naisilla on ollut räjähdysmenestys (explosionsframgång) — luonnollisesti ainoastaan hienossa yleisössä — niinkuin ei yhdelläkään kappaleella tänä näytäntökautena ja yksistään Reginalla viimeisenä. Pyörtymisiä, unettomia öitä, kotikohtauksia, itkunpuuskia y.m. mainitaan kaikilta mahdollisilta tahoilta. Koko naishenkilökuntamme Stenbergistä ja Kaarolasta Aspin kautta Pastelliin [puvuston hoitaja] melkein itkivät vielä liikutuksesta kertoessaan asiasta minulle. Minä näet en ollut saapuvilla, vaan Pietarin matkalla. Kaarola oli ollut oivallinen ja sen uskonkin, sillä niin hän oli harjotuksissakin. Omituista kyllä pidettiin Leinostakin, joka minusta harjotuksissa oli sangen heikko." —

Samana päivänä, 10/12, kun seurue antoi viimeisen näytäntönsä Viipurissa, vaipui Bruno Böök kuolemaan. Tämän näyttelijän poismeno parhaimmassa kehitysiässään (31 v.) oli kova isku nuorelle teatterille, sillä hänellä oli jo opintovuodet takanaan ja hän seisoi seurueen eturivissä. Böökillä oli noreassa, miehekkäässä vartalossaan ja miellyttävissä kasvoissaan paremmat apukeinot kuin ainoallakaan miestoverillaan, eikä häneltä puuttunut henkisiäkään lahjoja. Hänen osakseen tuli ensimäisen rakastajan vaikea ala. Palattuaan ulkomaalta hän perusti maineensa varsinkin Akselin runollisella esittämisellä Akseli ja Valpuri näytelmässä, jota paitse hänen parhaimmat luomansa olivat Bothwell, Mercutio, Mikko Vilkastus, Hoppulainen ja Maunu (Roinilan talossa). "Se mahtavan kauhea kuva, minkä hän Bothwellista antoi", lausutaan U. S:n muistosanoissa, "ei katselijan mielestä haihdu; Mercutio, Vilkastus ja Hoppulainen osottivat hänen suurta kykyänsä sellaisten henkilöiden esittämisessä, joidenka luonteen pohjana huumori on, ja Maunu virkistävän reippautensa ohessa on samaa sukua. Rakastajana Böök ei aina onnistunut; hänen ääneltään puuttui ne hellät säveleet, joita siinä kysytään. Mutta rajattoman intohimon ilmaisemiseen oli hänellä sekä kykyä että voimaa."

Syystä kun menestys Viipurissa oli niin huono, Bergbom päätti vielä ennen joulua tehdä lyhyen vierailumatkan Pietariin, johon seuruetta oli hartaasti pyydetty tulemaan — "olisihan hyvä saada sieltä rahat joulukuun palkkoihin, jos ne saadaan". Emilie, joka yleensä oli vastahakoinen käynteihin itäisen rajan tuolla puolen, seurasi kuitenkin veljeänsä ollakseen apuna vieraassa kaupungissa. Sitä paitse oli mukana rva Anni Kaslin, joka jo Viipurissa oli vieraana esiintynyt viimeisissä näytännöissä, näytellen Roinilan talossa ja laulaen Hardangerin harjulla ja Saimaan rannalla. — Ensimäinen näytäntö Pietarissa (samassa salongissa kuin viime vuonna) oli 12/12 ja annettiin silloin Neiti Elisabeth ja Roinilan talossa, toinen 15/12, jolloin ohjelma oli: Tätä nykyä ja juuri mainitut laulukappaleet. Sen jälkeen esitettiin vielä: Daniel Hjort, Valapatto, Todelliset naiset ja Lääkäri vastoin tahtoansa. Niukat lähteemme tietävät vain, että rva Kaslinin laulu teki "syvän vaikutuksen" ja että voittoa saatiin 407 ruplaa. Muutoin näyttää teatterilla olleen sensuurirettelöitä, joista laskujen mukaan suoriuduttiin 5 ruplalla sekä poliisipristaville tarjotuilla 10 ruplan illallisilla! — Kotia Helsinkiin päästiin jouluksi.

Helsingissä alotettiin toisena joulupäivänä Daniel Hjortilla. — Uudenvuodenpäivänä oli juhlanäytäntö 29/12 1883 vahvistetun kieliasetuksen johdosta, jonka kautta suomenkieli vihdoinkin miten kuten pääsi oikeuskieleksi. Kun nti Avellan oli lausunut Paavo Cajanderin runon Vapautettu kuningatar, lauloi sekakööri Maamme-laulun ja näyteltiin Kiven Karkurit. Sen jälkeen näyteltiin 4/1 ensi kerran Helsingissä Todelliset naiset, jota kappaletta oli uteliaasti odotettu ja joka meni kaikkiaan 5 kertaa. Esitys oli, sanotaan, vaikuttavampi kuin Ruotsalaisessa teatterissa, vaikka ulkonainen ryhti siellä oli ollut sirompi. Nti Avellan (Berta) näytteli niin, "ettei ajateltu enää näyttelijätärtä, nähtiin vain nainen, joka puolusti naisen asiata", ja Leino (Bark) oli niinikään "taitava ja johdonmukainen" luonnekuvauksessaan. Näiden ja muidenkin näytteleminen teki kokonaisvaikutuksen laadultaan syväksi ja traagilliseksi (Vasenius Valvojassa). — Seurasi sitte 16/1 Ibsenin Yhteiskunnan tuet, joka myöskin oli helsinkiläisille uusi.

Vasenius lukee näytelmän esittämisen uudeksi voitoksi teatterille. Se annettiin "tavalla, joka osotti, että kaikki näyttelijät mieltymyksellä ja huolella olivat tutkineet osiansa, ja että taitava johtaja oli järjestänyt kaikki. Että Leino ja rva Aspegren hyvin suorittivat Bernickin ja Lonan osat, siitä voitiin jo ennakolta olla varmat; ja nti Avellan osotti Dinana samaa voimaa, mutta myöskin samaa itsensä hillitsemistä kuin Bertan osassa. Mutta miltei kaikki muutkin pitivät kunnialla paikkansa aina syrjähenkilöihin saakka. Lindfors Krapina ja etenkin Falck Aunena antoivat kumpikin osastaan eheän ja johdonmukaisen kuvan." — Näytelmä meni kevään kuluessa 4 kertaa.

Kauan oli Bergbom miettinyt, eikö teatteri jo pystyisi esittämään kirjallisuutemme ainoata varsinaista klassillista draamaa, ja nyt hän katsoi ajan tulleen näytellä Salaminin kuninkaat. Moni piti yritystä uhkarohkeana, sillä eihän se ollut onnistunut Ruotsalaisellekaan teatterille, mutta toiset luottivat johtajaan, ja ne olivat oikeassa. Se nähtiin Runebergin päivänä, jolloin runoilijan muistoa kunnioitettiin hänen suurenmoisen tragediansa esittämisellä. Esitys yllätti yleisöä ja sai sen runsailla suosionosotuksilla palkitsemaan näyttelijöitä. Mutta parempi todistus menestyksestä oli se, että näytelmä meni viisi kertaa.