Pois riemu jäi,
Ja syömmen' on,
Niin raskas vaan
Ja rauhaton.

Jotakin parempaa laadussaan emme koskaan saane kuulla, ei täällä eikä millään muulla näyttämöllä.

Faustin ja Mefiston kohtaus metsässä sekä Gretchenin ja Lieschenin kaivolla on taas jätetty. Me näemme Gretchenin uudestaan Mater dolorosa kuvan edessä, missä tuskan ilmaus on sydäntä viiltävä. Sitten seuraa kohtaus, jossa Valentin uhraa henkensä kostaakseen sisarensa häpeän. Siinä esitti Ahlberg kauniin osan kiitettävän maltillisesti, ja Leinossa, kun hän suoritti serenaadin Gretchenin akkunan edessä, oli todella daimoninen piirre.

Sillaikaa kuin Misericordia-veljekset taukoamatta laulavat Valentinin ruumiin ääressä, näyttämö muuttuu katoliseksi katedraaliksi, jossa yleisö on polvistunut pitkänä perjantaina ja urut säestävät vanhaa virttä:

Dies irae, dies illa
Solvet saeclum in favilla.

Tässä kohtauksessa Ida Aalbergin traagillinen esitys nousee huippuunsa. Kouristuksentapainen tuskanilmaus lähestyy kauniin rajaa kuitenkaan menemättä sen yli. Hänen hillitön itkunsa yhtyen yleisön lauluun ja urkujen pauhuun on joka kerta tehnyt mitä syvimmän, valtavimman vaikutuksen. Tämän jälkeen seuraa välittömästi vankilakohtaus, jossa esityksen totuus ja vaikuttavaisuus olivat yhtä suuret, vaikka näyttelijättärellä ei ollut riittävän voimakasta vastanäyttelijää.

Faust-näytännöt, arvostelija päättää, "ovat voimakkaasti vahvistaneet sen vuorovaikutuksen taiteilijain ja yleisön välillä, joka vanhastaan on ollut olemassa Suomalaisessa teatterissa ja joka takaa tämän näyttämön tulevaisuuden ja on paras kiitollisuuden osotus seurueen johtajaa ja jäseniä kohtaan. Nämä näytännöt ovat sen ohella kohottaneet yleisön vaatimuksia tositaiteellisuuteen nähden ja lienevät ne siis oikeuden mukaisesti pidettävät käänteentekevinä teatterin historiassa."

Vapunpäivänä annettiin kansannäytäntönä Ensi lempi ja Kultaristi, ja esiintyi edellisessä Ida Aalberg viimeisen kerran tänä näytäntökautena. Hänen oli näet lähteminen ulkomaille, ja oli se syynä siihen että Faustinkin näytteleminen lakkautettiin, vaikkei yleisö suinkaan vielä ollut väsynyt siihen.

Uusi premiääri tuli vielä 3/5: Hilda Aspin suomentama rva A. Ch. Edgrenin 4-näytöksinen Hyväntekeväisyyttä. Tämä näytelmä, joka oli ennen näytelty Norjassa, mutta ei Ruotsissa — niinkuin arveltiin sentähden että siinä liian räikeällä realismilla kuvataan Tukholman seurapiirejä — herätti samoin kuin saman tekijän Todelliset naiset mielenkiintoa uuden suunnan ystävissä, saamatta sentään mainittavaa menestystä. Kuitenkin oli näyttämöllepano oivallinen (eräs loistava palatsin vestibyyli oli jotain verratonta laadussaan) ja esitys muutenkin hyvä. Erittäin kiitettiin nti Avellania (Blanka), Lindforsia (Österberg), nti Stenbergiä (rva Österberg), nti Aspia (Svea), Kilpeä (Kellqvist), Leinoa (parooni), rva Rautiota (Agnes), Ahlbergia (Wulff). Kappale meni vain kolme kertaa. — Sen jälkeen annettiin vielä (Runebergin kuvapatsaan paljastamispäivänä 6/5) Salaminin kuninkaat, Ultimo, joka oli Helsingissä uusi, Venetian kauppias sekä Kuningas ja katulaulajatar, se on Don Cesar de Bazan uudella nimellä. Viimeisessä, runsaasti oopperapätkillä varustetussa laulukappaleessa olivat pääosat Valleniuksella ja Inez Borgilla. Viimeinen näytäntö oli 31/5.

* * * * *