Äsken mainittiin, että Ida Aalbergin oli lähtemi nen ulkomaille. Matkan lähin päämäärä oli Tukholma, jossa suuri italialainen näyttelijä Ernesto Rossi Toukokuulla oli esiintyvä loistorooleissaan. Tultuaan Tukholmaan meni näyttelijättäremme, niin kertoo E. v. Qvanten "Nya Dagligt Allehandassa", suoraa päätä kuninkaalliseen teatteriin, jossa paraikaa oli harjotus, ja pyysi johtaja Willmanilta saada esiintyä Rossin kanssa joko Ofeliana tai Juliana. Häntä kohdeltiin ivallisella kohteliaisuudella, joka muuttui oikein "mefistomaiseksi", kun hän kysymykseen millä kielellä hän aikoi esiintyä, vastasi: "suomenkielellä". Nähtävällä tarkotuksella kohta paikalla musertaa odottamaton vieras, Willman vaati näyttelijätärtä heti näyttelemään kohtia kummastakin roolista. Ja niin tapahtui. Nti Aalberg alkoi, suomenkieli soi korville, joille joka sana oli ennen kuulumaton, mutta kun hän päätti, kimalteli kuulijain silmissä kyyneleitä ja teatterinjohtaja oli voitettu ja antoi myöntävän vastauksen. Mutta tämä olisi tuskin riittänyt, jollei Rossi itse olisi ruvennut taiteilijattaren puolustajaksi. Teatterissa ja sen ulkopuolella syntyi näet ankara vehkeily sitä vastaan, että suomalaisen näyttelijättären ja varsinkin suomenkielellä sallittaisiin esiintyä ruotsalaisella näyttämöllä. Loppu oli kumminkin se, että Ida Aalberg maanantaina 11/5 näytteli Ofelian roolin Rossin näytellessä Hamletia. Huone oli täpösen täynnä, kuningas perheineen saapuvilla, ja — menestys täydellinen!
Sanomalehtien arvosteluista otamme vain seuraavat rivit Stockholms
Dagbladista:
"Se joka kirjoittaa tämän, ei ymmärrä ainoatakaan suomen sanaa. Mutta silti ei ollut vaikea ymmärtää Aalbergin Ofeliaa. — — Vasta neljännen näytöksen mielipuolisuuskohtaukset näyttivät täysin mikä oikea taiteilijaluonto tässä esiintyi. Äänen lapsellinen, naivi surumieli, puoleksi lauletut, puoleksi puhutut laulut, niin lausutut että näki kuinka Ofelia itse luuli laulavansa, tyhjä nauru, joka päättyy nyyhkyttävään itkuun, hämmentynyt, pelokas katse, kaikki yhtyi liikuttavan kauniiseen kokonaisvaikutukseen." —
Rva Ottilia Silfverstolpen (suomalaisen näyttämön entisen Preciosan) kirjeestä Emilie Bergbomille lisäksi muutamia riviä:
"Eriskummainen on tapahtunut! Suomenkieli on kaikunut Kustaa III:n temppelissä, ruotsalaiselta kansallisnäyttämöltä. — Ida lähettää terveisiä ja sanoo olevansa ylen onnellinen; niin hän olkoonkin, sillä luonnollista on että täällä häntä kohtasi mitä jäykin vastarinta. Kumminkin on menestys ollut täydellinen. Kaikki ovat ihastuneita, ja sanomalehdistön tunnustus on yksimielinen. Svenska Dagbladet on useissa numeroissa esittänyt halpamaisimpia häväistysväitteitä svekomaanisessa hengessä, mutta kiittää sittekin hänen taidettaan. Teatterissa on kateus ja vehkeileminen ollut rajaton, mutta Rossi on ollut erinomaisen rakastettava. Hänen käytöksensä Idaa kohtaan on synnyttänyt kuulumatonta kateutta, mutta kenties se ratkaisi asian, että hän sai esiintyä. — — Näytäntöiltana ei kukaan tahtonut auttaa häntä, ja neljännen näytöksen jälkeen ei tahdottu antaa esiripun nousta. Yleisö oli hakata kätensä pilalle, mutta esirippu ei noussut! Oli kuitenkin vähän itsepäistä suomalaista verta salongissa ja lopulta se voitti, ja esirippu nousi kuin nousikin".[68]
Saavutettuaan tämän loistavan voiton Tukholmassa Ida Aalberg lähti Kristianiaan, jossa hän esiintyi kolme kertaa (22/5 ensi kerran) Noorana. Täälläkin hän herätti suurta innostusta, joskin hänen käsityksensä muutamissa yksityiskohdissa oli toinen kuin norjalaisten näyttelijättärien. Norjasta taiteilijatar matkusti Kööpenhaminaan, jossa hän, niinkuin alempana saamme nähdä, viipyi koko seuraavan näytäntökauden.
* * * * *
Keväällä 1884 julkaistu kehotus uuteen rahankeräykseen teatterin hyväksi herätti vastakaikua ympäri maan, ja johtokunta sai koko näytäntökauden vastaanottaa isompia ja pienempiä lahjoja. Helmikuun lopulla keräys oli tuottanut 35,717:81 mk, mutta luultavaa on että senkin jälkeen tuli joku määrä lisää.[69] — Tulot näytännöistä olivat myöskin hyvänlaiset, noin 600 mk iltaa kohti, joten, kun vuoden kuluessa syntyneestä uudesta "arpajaisrahastosta" menoihin otettiin 15,000 mk, vajaus aleni 2,000 markkaan, vähempään kuin se tuskin koskaan oli ollut.
Ennen mainittujen keräysten ohella on muistettava toinenkin keräyspuuha, joka tarkotti näyttelijäin eläkelaitoksen edistämistä. Niinkuin edellisestä tiedämme (kts. ylemp. s. 49) tehtiin alote tähän yritykseen syksyllä 1879. Kumminkin tapaamme sanomissa vasta keväällä 1884 ensimäisen, 26/5 päivätyn, rahastonhoitajan R. Laethénin antaman tiedon kertyneistä varoista:
Turussa keväällä 1878 kootut 3,600 mk sekä tämän
summan korko 1/7 1881 jälkeen 418:40 4,018:40
Turussa 1880 kootut…………….. 3,580:-
Janakkalassa 1882 kootut………… 100:-
Smk 7,698:40