"Teatterista en voi juuri mitään hauskaa kertoa. Isku, jonka saimme kun Kovan onnen lapset murhattiin, on painanut kaikki niin alas, ettei oikea työhalu eikä luomisinto vielä ole palannut. Tarkotuksettomat pikkuriidat todistavat sisäistä tyytymättömyyttä." Lopuksi Bergbom tarjoutuu tulemaan teatterin kanssa Kuopioon näytäntökauden lopulla, jos kuopiolaiset tahtovat.
Vastauksessaan Minna Canth sanoo tietoa teatterin tulosta "ilosanomaksi" hänelle ja kaikille, joille hän on sen kertonut. "Unohtakaa, Tohtori, pois koko 'Kovan onnen lapsi'." Itse hän on kirjaansa (s.o. painettuun draamaan) "erinomaisesti tyytyväinen" ja Topra-Heikki on hänestä "parhain, luonnollisin ja todellisin henkilö, kappaleen hermo ja ydin". Hänkin on ihastunut kirjallisiin ilmiöihin "syvistä riveistä", oikein "hurmaantunut Korpelan Tapanista". "Nautin, itkin, nauroin sen ääressä. Siinä hehkuu vastaan tosirunoilijan henki — runoilijan, joka suoraa päätä polveutuu Kalevalan ja Kantelettaren laulajista." Ja kirjoittaja päättää lämpimillä uuden vuoden toivotuksilla.
Näin näytti isku menneen ohi jättämättä kirvelevää haavaa Minnaan. Sekä vanhoja että nuoria vastaan hän oli ennen pauhannut paljon kiihkeämmin, eikä hän sanallakaan moittinut Bergbomia, vaan päin vastoin ylisti häntä. Ja kuitenkin hän ajan tullen oli syyttävä juuri Bergbomia ja teatteria Kovan onnen lasten kohtalosta!
Kirjeessään Minna Canthille Bergbom mainitsee teatterissa tapahtuneen "tarkotuksettomia pikkuriitoja", jotka "todistavat sisällistä tyytymättömyyttä". Sanat viittaavat rettelöihin johtajan ja näyttelijäin välillä, jotka laadultaan kuuluivat siihen osaan teatterin elämää, joka, niinkuin ennen olemme lausuneet (II, s. 134), ei ansaitse historioitsijan huomiota. Että me kumminkin tällä kertaa hetken viivähdämme niissä, johtuu siitä että meillä on Bergbomin kädestä lähtenyt asiakirja, joka on suoraan sanoen klassilliseksi arvosteltava, siinä kun verrattoman ivallisesti luetellaan ne tyytymättömyyden syyt, jotka eivät ainoastaan syksyllä 1888 ilmaantuneet Suomalaisessa teatterissa, vaan ylipäätään milloin enemmän milloin vähemmän ärtyneen kroonillisen taudin tavoin jäytävät jokaisen näyttämöllisen yhdyskunnan perustuksia ja estävät sitä kohoamasta ihannevaltion kannalle. Asiakirja kuuluu näin:
Koska Suomalaisessa teatterissa ei ole mitään järjestystä;
koska Suomalaisessa teatterissa ei ole mitään sisällistä kuria;
koska Suomalaisen teatterin jäsenet, ja erittäinkin sen naiset, aina pakotetaan käymään ryysyissä;
koska Suomalaisen teatterin jäsenten mielestä palkat ovat niin väärin jaetut, että ne, jotka yritystä kannattavat, saavat huonoja palkkoja, ja päin vastoin ne, jotka ovat verraten toimettomia, nostavat suuria;
koska Suomalaisen teatterin jäsenet ovat rasitetut liikanaisella ja vieläpä tarpeettomalla työllä;
koska Suomalaisen teatterin jäsenille toiselta puolen ei anneta hyödyllistä työtä;