koska Suomalaisen teatterin edistyminen johtajan kautta estetään;
koska roolit aina jaetaan niin kelvottomasti, että suurin osa näyttelijöitä aina saa sopimattomia rooleja;
koska ohjelmisto aina on niin huonosti valittu, ettei se voi
ketään huvittaa;
koska teatterin jäsenet katsovat oikeudekseen jättää työnsä milloin tahtovat;
koska yksin puhtaaksikirjoitus on niin huonosti toimitettu, että johtajaa on ankarasti läksytettävä, kun hän päättää siitä mielensä mukaan;
koska ylipäätään tyytymättömyys on niin suuri ja yleinen, että jäsenet katsovat välttämättömäksi joka tilassa sitä osottaa;
niin ehdotan,
että Suomalaisen teatterin jäsenet kokoontuvat ja päättävät itse, kuinka teatterin asiat ovat hoidettavat niin: että tulee parempi järjestys; että tulee parempi kuri; että jäsenet saavat kelvollisia vaatteita; että oikeus vallitsee palkkoihin nähden; että työ vähennetään; että jokainen saa semmoista työtä, joka häntä huvittaa; että roolit jaetaan niin että kaikki ovat tyytyväisiä; että semmoisia näytelmiä otetaan, jotka vetävät yleisöä; että etc. etc. etc. teatterin tulevaisuus nojaa tukevampiin pylväisiin kuin nykyiset.
Vaikka Bergbom ei olisi ollut se nerokas teatterinjohtaja mikä hän todellisuudessa oli, jollei hän olisi osannut ylevämmyydellään kestää sellaisia syytöksiä kuin hän kirjoituksessaan luettelee, emme kumminkaan luule että hän näinä aikoina oli niistä kärsimättä. Ollen ruumiillisesti heikko — taudin jälkeen Turussa — ja mieleltään katkeroittunut — Kovan onnen lasten onnettomuuden tähden — hän epäilemättä tuskalla havaitsi, että teatterissa oli hyvin vähän jälellä sitä yhteistyön iloa ja innostusta, joka muinoin oli saanut sen jäsenet tyytymään paljon vaatimattomampiin, paljon puutteellisempiin oloihin. Jopa hän eräästä kirjeestä päättäen (joka luetaan seuraavan luvun alussa) viettyi mielenpurkauksiin, joita hän jälestäpäin katui. Mitä itse asiaan tulee, yksityiseen taikka yleisempään tyytymättömyyteen teatterin pikku yhteiskunnassa, niin hän tiesi että säännöt merkitsevät vähän, milloin henki puuttuu. Samoin kuin yksityisessä ihmisessä, eritoten taiteilijassa, työhalu ja luomisinto vaihtelee, samoin se vaihtelee koko teatteriseurueissa. Kun ne näyttävät kadonneen, ei ole muuta neuvoa kuin siitä huolimatta ponnistaa eteenpäin — toivossa että tunnelma muuttuu ja innostus palaa ja elämän "ryysyt" unohtuvat. Mikäli olemme kuulleet, Bergbom juuri julkilausumalla tämän ja viittaamalla taiteeseen yhteisen harrastuksen ainoana päämääränä teki lopun kirjeenvaihdosta, josta yllä luettava asiakirja on yksi näyte. Ja todella kävikin niin että mielet vähitellen tyyntyivät, ja Bergbom sai vielä monesti teatteriväkensä innostumaan yhteistyöhön, joka tuotti suomalaiselle näyttämölle entisten vertaisia ja suurempiakin voittoja.
Palaamme teatterin toimeen. Helsingissä uusi Tohtori Klaus meni 16/11:sta alkaen viisi kertaa. Nimiosa oli Leinolla; erikoisempaa huomiota herätti vain rva Rautio paroonittarena ja Lindfors tohtorin kuskina, Lubowskina. — Kun Minna Canthin kappaleeseen uhrattu työ oli mennyt hukkaan, täytyi teatterin ponnistaa voimiaan saadakseen muuta uutta ja semmoisena esitettiin 27/11 v:lta 1880 tunnettu, uudestaan harjotettu Björnsonin Maria Stuart Skotlannissa. Päätehtävä oli nyt Ida Aalbergilla ja nosti hän sen etevimpien rooliensa riviin, niin puhdasta ja jaloa taidetta oli esitys.