Teatterin johtokunta, jonka jäsenet olivat K. Bergbom, A. Almberg, Jaakko Forsman, V. Löfgren ja K. F. Wahlström sekä varajäsenet Emilie Bergbom ja B. F. Godenhjelm, oli lähes puolitoista vuosikymmentä pysynyt muuttamatta. Tämän johdosta heräsi sen omassa piirissä ajatus, että uudistus oli toimeenpantava, joskin vähitellen. Neuvotellen tästä johtokunnan jäsenet sopivat keskenään että professori Forsman saisi ensiksi erota ja sen mukaan ilmotettiin kannattajain kokouksessa 5/5, että hän toivoi päästä vapaaksi monivuotisesta toimestaan. Silloin hänen sijaansa valittiin tohtori Eliel Aspelin.
Vaikka Emilie Bergbom nimellisesti oli ainoastaan varajäsen johtokunnassa, oli hän, niinkuin edellisestä kyllä on nähty, todellisuudessa teatterin hyväksi toiminut enemmän kuin yksikään muu johtokunnan jäsen — paitse tietenkin hänen veljensä. Itse asiassa hän oli tavallansa Kaarlon rinnalla ollut toinen "toimitusjohtaja" taikka oikeammin, kiitos olkoon hänen apunsa, Kaarlo oli toiminut kahdenkertaisella voimalla. Niissä, jotka tämän tiesivät ja osasivat arvostella kuinka erinomaisen tärkeä hänen osansa oli ollut ja edelleen oli kansallisen taidelaitoksen synnyssä, kehityksessä ja ylläpitämisessä, oli kauan asunut ajatus että kansalaisten velvollisuus oli kerrankin julkisesti esiintuoda se kiitollisuus ja tunnustus, jonka Emilie Bergbom väsymättömällä, suurisuuntaisella toimellaan oli ansainnut. Tänä keväänä tuo ajatus muuttui teoksi. Päätettiin näet tehdä Emilienpäivä, toukokuun 19, kansalliseksi juhlapäiväksi, jolloin Emilie Bergbomille julkilausuttaisiin ne tunteet, jotka hänen elämäntyönsä oli laajoissa piireissä herättänyt.
Varhain aamulla kävi päivän sankaritarta tervehtimässä sekaääninen kuoro, parhaasta päästä niitä henkilöitä, jotka oopperan loistoaikana olivat olleet sen kuoron pylväitä. Sitten saapui nti Bergbomin luokse teatterin ystävien lähetystö, joka kutsui hänet päivällisille Kaivohuoneelle. Tänne, jossa niin monta kevätjuhlaa on vietetty, kokoontui klo 4 "täysi huone", jossa alusta alkaen lämmin tunnelma vallitsi. Puhujana esiintyi kutsujain puolesta tämän kirjan tekijä, ja otamme tähän loppupuolen puhetta.
Huomautettuaan ensin kuinka Suomen kansa oli päässyt sille asteelle, että se itsetietoisesti harrasti kaikinpuolista edistystään, ja mainittuaan Suomalaisen teatterin olevan yhden "niitä tämän aikakauden tuloksia, joista kansan tulee kiittää semmoista miestä, jonka nero on sallinut hänen luoda jotain uutta, Suomessa ennen olematonta", puhuja viittasi taidelaitoksen merkitykseen sivistyselämässämme sekä myöskin siihen miten teatterin johtajaa ja jäseniä monesti oli heidän hartaasta työstään kiitetty. Sen jälkeen hän jatkoi: "Tällä kertaa on erityisesti kiitos lausuttava eräälle henkilölle, jonka työ saman asian hyväksi on ollut yhtä väsymätöntä, yhtä uhraavaista kuin kenenkään muun, vaikka kyllä vähemmän tunnettua ja tuskin koskaan julkisesti tunnustettua. Kaikki tietävät minun näillä sanoilla tarkottavan sitä jaloa naista, joka tänään on kunniavieraanamme. Hän on toiminut tuon kansallisen yrityksen palveluksessa, niinkuin nainen ammoisista ajoista on tottunut toimimaan, nimittäin näkymättä — tällä kertaa sanan oikeassa merkityksessä — kulissien takana. Ainoastaan lähimmät tietävät mitä taitoa, neuvokkaisuutta ja kestäväisyyttä on kysytty niissä tuhansissa puuhissa, joissa hän on ollut veljensä apuna. Ainoastaan lähimmät tietävät ja aavistavat, miten hän, naisen ihmeteltävällä kyvyllä mukautuen hetken vaatimuksiin, on osannut tukea tuota horjuvata alusta, joksi teatterin pikku yhteiskuntaa voi sanoa, kun perämies ruumiillisesta ja henkisestä väsymyksestä on ollut uupua ja vihaiset vihurit ovat sitä ahdistaneet sekä salaiset ja vedenpäällisetkin karit ja kalliot ovat uhanneet edessä ja takana. Ei se vähennä johtajan ansiota, jos syystä voidaankin epäillä hänen tähän saakka kestäneen ilman sisarensa apua. Mutta jos etäämmällä seisovat eivät tiedäkään arvostella, mitä sama henkilö on niissä kohden tehnyt, joihinka nyt olen viitannut, niin ymmärtää kuitenkin jokainen ajatteleva, minkä erinomaisen siveellisen voiman on teatterillemme tuottanut ainoastaan se tosiasia, että johtajan rinnalla on alati toiminut ja laitoksen, niin sanoakseni, jokapäiväiseen elämään lakkaamatta vaikuttanut niin hienosti sivistynyt, niin ylevämielinen nainen kuin neiti Bergbom. Tietääkseni ei yhdenkään muun kansan teatterin historialla ole mitään kerrottavana, jota voisi tähän verrata!"
"Neiti Bergbom! Te näette tässä ympärillänne Suomalaisen teatterin ystäviä, jotka sydämestään kiittävät Teitä siitä mitä olette sen hyväksi tehnyt. Tällä ei kumminkaan tarkoteta, että Teidän ansionne kansalaisena siihen rajottuisi. Samalla aikaa ja jo aikoja ennen olette Te lukuisissa tehtävissä jalolla ja nerokkaalla tavalla edustaneet Suomen naista ja kansaakin. Tästä kaikesta me Teitä kiitämme, Teitä, jossa virkeämpänä ja kirkkaampana kuin yhdessäkään toisessa suomalaisessa naisessa on elänyt ja elää sen ajan henki, jolloin Suomen suuret nerot panivat alkuun ne pyrinnöt, joita nyt jatketaan. Sen aamun ajan oikeana tyttärenä me Teitä tervehdimme ja kunnioitamme. Jumala suokoon Teille onnellista elämää ja pitkää vaikutusaikaa. Eläköön neiti Emilie Bergbom!"
Sana juhlasta oli mennyt Z. Topeliuksellekin. Hän oli kuitenkin estetty tulemasta, mutta lähetti sen sijaan kirjeen, josta näemme mitä jalo runoilija ajatteli Emilie Bergbomista ja hänen työstään. Me otamme sen tähän kirjamme kaunistukseksi:
(Koivuniemi 18/5 1890). "Minua ilahduttaa, että yksi, joka niin vähän on hakenut ja niin harvoin on saanut toisten tunnustusta pitkästä vaivastaan viljellä erämaata, vihdoin tulee muistetuksi ainakin muutamien tahoilta, jotka ymmärtävät hänen elämäntyönsä. Minä luen itseni näihin, ja olisin äärettömän halukas olemaan mukana, mutta paitse kevättöitä ja promotsionia tulee tänään Maria Wiik maalatakseen muotokuvani Tyttökoulua varten. Jään siis tänne ja annan sinivalkoisen lipun liehua sinulle huomenna."
"Kun en voi olla mukananne huomenna, tahdon ainakin tällä tavoin ystäviesi kanssa Kaivohuoneella yhtyä sydämelliseen onnentoivotukseen. Emilienpäivä on minulle vanhastaan rakas: toivon että se nyt tulee niin kauniiksi toukokuunpäiväksi kuin sen lähimmät edelläkävijät. Toivon, että se tulee sinulle tavallista merkillisemmäksi sen tietoisuuden kautta, ettet tee työtä kenenkään ymmärtämättä, kenenkään kiittämättä, yksin Kaarlon kanssa, ettei sinun kohtalosi ole näyttelijän, joka näkee koko jälkimaailman ohi rientävässä hetkessä. Teitä molempia tullaan muistamaan niin kauan kun sydänkään vielä sykkii suomalaisen taiteen ja tositaiteen edestä."
"Minä panen suuren, — jopa suurimman painon siihen, että teidän on onnistunut yhdistää nämä kaksi asiaa. Kenties omatuntosi lausuu vastaan: lisää sitten: mahdollisuuden mukaan! Mutta ajatelkaa teidän sijassanne herra ja rouva Aspegren suomalaisen näyttämön perustajina! En sano heistä mitään pahempaa, kuin että ovat tehneet mitä heille on ollut mahdollista; mutta te olette verrattomalla rohkeudella ja kestäväisyydellä tehneet mahdottoman mahdolliseksi."
"Ikävä että teatteri seisoo markkinatorilla. Ikävä että teillä molemmilla ei ole 100,000 markan valtioapu ja valta valita valiojoukosta, kun toinen rettelöi ja toinen menee naimisiin. Tekisi mieli lisätä: miksi tuhlata huvimajaan tarmoa, joka on osottautunut voivan rakentaa palatseja?"