[83] Irtonaiseen omaisuuteen kuului myöskin jälkeenjääneet käsikirjoitukset sekä omistusoikeus Bergbomin painettuihin kirjoituksiin, jotka nti af Heurlin sittemmin lahjotti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle. Seuran toimesta ne jo ovat ilmestyneet julkisuuteen nimellä: Kaarlo Bergbomin kirjoitukset, I. Näytelmät ja kertomukset; sekä II. Tutkimukset ja arvostelut. Helsingissä 1907 ja 1908.
[84] Olen tähän ottanut nämä jäähyväissanat ei ainoastaan historiallisena todistuskappaleena, vaan sentähden että en nytkään, kun olen vainajan elämänvaiheet tutkinut, näe niissä mitään, joka mielestäni kaipaisi korjausta. Toisin sanoen, ne vastaavat vieläkin täydellisesti käsitystäni Bergbomista ja hänen elämäntyöstään.
[85] Alotteen hautapatsaan pystyttämispuuhaan teki rva Ottilia Silfverstolpe (o.s. Meurman) lähettäen helmikuulla 1906 Antti Jalavan kautta 10 mk pohjarahaksi. Muut varat saatiin kansalaisten kesken ympäri maan toimeenpannulla (yksityisellä) keräyksellä. Hautapatsaan piirustuksen laati arkkitehti Armas Lindgren. Yrityksen ajajana oli teatterin johtokunnan ja hallintoneuvoston asettama toimikunta.
[86] Eräs henkilö, joka usein oli nähnyt Bergbomin näyttämötyössä, lausui kerran: "Jospa näkisitte hänet kun hän harjottaa näyttelijöitään. Hän puhuu, hän kävelee, hän heittäytyy maahan, jos on tarpeen, hän tekee kaikki näyttääkseen, kuinka rooli on käsitettävä."
[87] Varhaisimpia muistojani Bergbomista on se, että hän minulta kysyi, mikä maailmanhistorian aikakausi minua enimmin viehätti. Kysymys asetettiin minulle niin varhain, etten vielä yliopistollisissa historianluvuissani ollut ehtinyt vanhaa ja keskiaikaa etemmäs. Sentähden vastasin mainitsemalla, mikä näissä aikakausissa oli etupäässä kiinnittänyt mieltäni. Bergbom puolestaan sanoi olevansa ehdottomasti enimmän viehättänyt uuden ajan historiasta, mikäli hän siinä tapasi nykyaikaisten rientojen edellytyksiä.