(Kirjeen lopulta, jossa puhutaan käytännöllisistä asioista, otamme näytteeksi seuraavan kohdan:) "Muuan kauppias, joka asui Bernhardtilla [Berlinissä, Kochstrassen varrella samassa paikassa kuin Bergbom][44] ja teki ostoksia suurempaa 'konfektioniliikettä' varten, varotti minua ostamasta mustaa samettia 'Ausverkaufista' (loppuunmyynnistä). Kaiken muun värillistä, vaan ei mustaa. Ei mustaa samettia eikä valkoista silkkikangasta. Luullakseni maksan sentähden mieluummin 50 mk enemmän Michelsillä taikka Cordsilla, niin että varmaan saan kestävää tavaraa kuin vähemmän Singerin rojusta. Värilliset kankaat ostan sitte Singeriltä. Mutta ei liian paljon, sillä katson viisaammaksi olla säästäväinen, kunnes näemme minkälaiseksi uusi vuosi muodostuu."
Viimeisessäkin kirjeessä Kissingenistä Kaarlo valittaa huonoja ilmoja. Hänen tunnelmansa olisi ollut "paderbornilainen", jollei hänellä olisi ollut niin runsaasti mieltäkiinnittävää kirjallisuutta. —
"Aikakauskirjassa 'Die Nation' on katsaus uusimpaan suomalaiseen kirjallisuuteen. Tärkeää ja ei-tärkeää sekaisin; aivan liiaksi nimiä ja liian vähän tärkeimmistä teoksista. Miten lukija on perehtyvä tähän paljouteen barbarisia nimiä, kun ei mitään ole tarjona niiden takana, sitä on mahdoton ymmärtää. Mutta hra Ernst Brausewetter on voinut näyttää kuinka oppinut hän on."
Noin heinäkuun keskivaiheilla Kaarlo muutti Berliniin, tehdäkseen siellä ostoksia, jotka etupäässä näyttävät tarkottaneen Antigone-tragedian näyttämöllepanoa, vaikkei siitä vielä tänä näytäntökautena mitään tullut. Kuitenkaan hän ei sieltä lähtenyt suoraan kotia, vaan asettui joksikin aikaa Berlinin lähellä sijaitsevaan Birkenwerderin parantolaan, jossa noudatettiin Lahmannin parannusmenettelyä. Siellä Bergbom vihdoin sai nauttia kaunista ilmaa, joten hän toipui Kissingenin kylmän ja sateen tuottamasta pahoinvoinnista. Kotimatkalle hän suoriutui vasta elokuun alkupuolella, mutta, totta puhuen, kovin vastahakoisesti. "Minua oikein kauhistuttaa", hän kirjoittaa, "kokea jotain sentapaista kuin viime talvella taikka oikeammin kevättalvella. Velvollisuus käskee joka miehen seisomaan paikallaan, nyt lujempana kuin koskaan, mutta voimat eivät tahdo aina kestää eikä hermot aina totella."
Emilien täytyi oleskella yksin Savonlinnassa, johon hän oli toivonut veljensäkin tulevan. Ajottain, varsinkin kun ilmat olivat koleat, hän oli niin raihnainen, että hän virui koko päivät vuoteellaan. Kumminkaan hän ei ollut aivan ylenannettuna, sillä kirjeissään hän mainitsee nti Lilli Munckin asuneen samassa talossa ja olleen hänelle erinomaisen rakastettava naapuri. Elokuun keskivaiheilla Kaarlo ja Emilie jälleen yhtyivät Helsingissä.
* * * * *
Syyskausi alkoi 27/8 Murtovarkaudella ja täydellä huoneella ja jatkui puolitoista kuukautta ilman että mitään ohjelmistolle uutta ilmestyi. Paitse valmiita vanhempia kappaleita, annettiin tällä ajalla niin tärkeitä uusintoja kuin Wilhelm Tell (13/9; 4 k.) ja Daniel Hjort (22/9; 6 k.). Viimemainitussa näytelmässä oli nimirooli Halmeen käsissä, ja sai hän suurta tunnustusta käsityksensä hienoudesta ja näyttelemisensä taiteellisuudesta, sitä paitse kiitettiin nti Högdahlin viehättävää Sigridiä ja nti Lähteenojan sydäntä kouristavaa Katria. — Taavi Pesosen 25-vuotinen näyttelijäjuhla oli 4/10, jolloin näyteltiin Kuopion takana ja Nyrnbergin nukki. Edellisessä kappaleessa kolme teatterista jo eronnutta näyttelijätärtä esitti kukin sen roolin, jonka hän oli "luonut", silloin kun huvinäytelmä ensi kerran annettiin, nimittäin nti Emilie Stenberg ruustinnan, rva Olga Poppius Lillin ja rva Saimi Järnefelt nimismiehen rouvan. Pesonen, jonka luontoperäinen, tasainen huumori oli sallinut hänen viehättävästi kuvata niin monta keskisäätyis- ja maalaistyyppiä, niitti lämpimiä myötätuntoisuuden ja kiitollisuuden osotuksia. — Ohjelmistolle uusi kappale tuli vihdoin 13/10, ja se oli nykyään jokaisen tuntema Teuvo Pakkalan 4-näytöksinen, laulunsekainen huvinäytelmä Tukkijoella, jonka laulut ovat O. Merikannon säveltämät. Tämän näytelmän juonesta taikka sommittelusta ei kannata puhua, mutta silti teatteri sai siitä "kassakappaleen", jonka vertaista sillä ei tähän saakka ollut ainoatakaan ollut. Arvostelijat ovat sitä kohdelleet ylemmyydellä, ettemme sanoisi ylenkatseella, ja yleisöön on kohdistettu letkaus letkauksen perästä sentähden, että se on ollut niin mieltynyt näytelmään, mutta sittenkin Tukkijoella on pysynyt näyttämöllä. Syy kappaleen tavattomaan menestykseen on kaksinainen. Toiseksi on tässä kuvauksessa tukinuittajain vapaasta elämästä ja varsinkin vuoropuhelussa runsaasti välitöntä kansanomaisuutta ja huumoria, toiseksi on näyttämöllinen esitys ollut erinomaisen luontevaa, vilkasta, vauhdikasta. Ettei korkeampi taiteellisuus koskaan ole ollut "popularisuuden" (kansan suosion) ehto, sen todistaa kaikkien maiden teatterikokemus. Ensi illan esiintyjiä olivat: K. Halme — Turkka, T. Pesonen — Tolari, rva Suonio — Maija, E. Falck — Pietolan isäntä, Lilli Högdahl — Katri, E. Salmela — Rättäri, rva Olga Leino — Pölhö-Kustaa j.n.e. Kappale meni tällä näytäntökaudella Helsingissä ennen joulua 20 ja kevätpuolella 12, maaseuduilla 11 — siis kaikkiaan 43 kertaa!
— Sillä aikaa kun Helsingissä näyteltiin Tukkijoella, teki osa seuruetta pikaturneen, jolla 15/10-24/10 annettiin yhteensä 9 näytäntöä Hämeenlinnassa, Lahdessa, Mikkelissä ja Kuopiossa. Ohjelmistona olivat Saituri sekä Pikku poikani ja Henrik ja Pernilla.
Sen johdosta että valtiollinen taantumus kuulumattomalla tavalla raivosi maan sanomalehdistöä vastaan, jopa kokonaan lakkauttamalla useita lehtiä sai monta julkisen sanan palvelijaa huolestuttavaan taloudelliseen ahdinkoon, toimeenpantiin marraskuun alussa ympäri maan, mutta varsinkin Helsingissä tavattoman suuria rahankeräyshankkeita sanomalehdistön hyväksi. Tämä yritys oli viimeisiä, johon kansalaiset vielä yhtyivät, ennen kun kirovuosien synnyttämä hajaannus ja kansalaisvaino teki kaiken yhteistoiminnan mahdottomaksi. Muun muassa Suomalainen teatterikin puolestaan veti kortensa kekoon. Kolmenkymmenen vuoden päästä Kaarlo Bergbom jälleen kerran — ja viimeisen kerran — toimi johtajana Ruotsalaisen teatterin seinien sisällä. Hän näet järjesti juhlanäytännön loistonumeron Uudessa teatterissa, viisi kuvaelmaa Suomen muinaisuudesta, jotka näyteltiin Eino Leinon ja Jalmari Finnen sepittämien sanojen ja Jean Sibeliuksen säveltämän musiikin säestäminä. Tässä mainitsemme ainoastaan aiheet: Väinämöisen soitto, Suomalaisten kastaminen, Juhana herttuan hovista, suomalaiset 30-vuotisessa sodassa, Iso viha, Suomen herääminen; sitä vastoin jääköön kuvaamatta suurenmoisesti sommiteltujen, monihenkilöisten kuvaelmain värikkäisyys ja isänmaallista innostusta huokuva henki, joka ainakin hetkeksi mielistä hajotti ajan raskaan tunnelman. Kuvaelmissa myötävaikuttavien luku oli noin 150, "eikä koskaan oltu nähty niin suuria laitoksia ohjelmaa varten".
Lähes kolme vuotta oli siitä kulunut kun Ida Aalberg viimeksi vieraili Suomalaisessa teatterissa. Syy tähän ei suinkaan ollut siinä, ettei häntä olisi mielellään tahdottu nähdä, vaan näyttelijättären huono terveys, joka esti häntä esiintymästä ja pakotti hänet pitkällisiin oleskeluihin milloin missäkin Keski- tai Etelä-Euroopan parantolassa. Vihdoin hän kumminkin oli toipunut, niin että hän saattoi myöntäen vastata Bergbomin kehotukseen jälleen esiintyä näyttämöllämme. Taiteilijatar tuli marraskuulla, ja hän näytteli ensiksi Magdana Sudermannin Kodissa 24/11. Innostunut yleisö vastaanotti suosikkinsa runsaalla kukkasateella, joka muodosti mitä jyrkimmän vastakohdan ankaralle lumituiskulle ulkona, ja yhtä lämpimästi häntä kohdeltiin seuraavina iltoina. Koti näyteltiin kaksi kertaa, sitte tuli neljänä iltana peräkkäin Faust ja vihdoin (15/12-20/12) kolme kertaa ohjelmistolle uusi, Ida Aalbergin vierailua varten otettu V. Sardoun 4-näytöksinen näytelmä Fedora. Tässä kirjailijataiturin teoksessa näyttelijätär, esittäen pääosaa, näytti loistavinta teknillistä taitoaan, mutta kuinka täytyikin ihmetellä hänen kykyään tuoda näkyviin mitä kiihkoisimpia ja toisiaan vastakkaisimpia intohimoja, ei senlainen rooli voinut lämmittää sydäntä eikä tyydyttää inhimillisesti puhdasta kauneudenkaipuuta. Viimeisenä iltana olivat suosionosotukset yhtä innostuneita kuin ensimäisenä; erotus vain siinä että taiteilijatar nyt sai vastaanottaa useita laakeriseppeleitä sinivalkoisine nauhoineen ja että hänelle huudettiin: terve takaisin!