"Teatterin alalla olen saanut kokea tuota vanhaa: mikä on uutta ei ole hyvää ja mikä on hyvää ei ole uutta. Cyranon olen nähnyt uudestaan, ja vaikka se nyt viehätti minua enemmän, en tahdo päästä läheiseen suhteeseen teoksen kanssa. Se on kuitenkin tehtyä, tehtyä yleisön ja näyttelijäin imartelemiseksi. Totta on että tekijä on siinä onnistunut, mitä ei voida sanoa Sudermannin viimeisestä näytelmästä: 'Kolme haikaransulkaa'. Se on kuivan [nykter] luonnon yritys olla oikein 'syvämielinen' ja 'tunnelmallinen'. Sekamelska kaikista mahdollisista aiheista. Halbenkin viimeinen ei ole minkään arvoinen. Sanomista näen että Castegrén on [Ruotsalaiselle teatterille] hankkinut muutamia tusina-komedioja, joita näytellään Schauspielhausissa. 'Lykkyä tykö!' — La dame de cher Maxime, jota L. piti hupaisena — misericorde! mitä hävittömintä vielä on uskallettu." — —

(Kissingen 16/6) "Armahin! Ei mitään kirjeitä, ei Münchenissä eikä täällä Kissingenissä. On oikein 'unheimlich'. Se todistaa, että 'varmuus on aina varmuus', että näinä levottomina aikoina kirjeet aina ovat sisäänkirjoitettavat. Minun kirjeilläni on luultavasti ollut sama kohtalo. Olen lähettänyt yhden Weimarista ja yhden Münchenistä. Jollet ole niitä saanut, on niiden sisällys pääasiassa seuraava. Weimarissa oli Goethen 150-vuotismuiston johdosta riemusarja hänen dramojensa näytäntöjä. Minä näin Faustin, Ifigeneian ja Tasson. Valitettavasti en nähnyt Egmontia, sillä se oli jo mennyt, kun tulin Weimariin (joka ohimennen sanoen on jotenkin väritön kaupunki), Faust oli viehättävä, syystä että se annettiin täydellisenä (3 iltana). Toista osaa tulin nyt yhtä vähän kuin ennen lähelle. Tasso oli minulle uusi ja nautintorikas, mutta valitettavasti näyttelijät eivät tienneet, miten se oli esitettävä. Nämä intimit kohtaukset, joissa voimakas tunne vaikuttaa 'befremdend', pauhattiin esiin niinkuin kyseessä olisi ollut vapauttaa Sveitsi tiranneista. Saattaa sanoa, että saksalaisella näyttämöllä Schiller on surmannut Goethen, sillä saksalaiset näyttelijät tapaavat, kiitos olkoon Schillerin, ylen harvoin Goethen oikeaa säveltä."

"Münchenissä kävin nähdäkseni Nibelungen. Wagnerin tetralogia annettiin näet täydellisenä. Mutta kohtalo tahtoi etten murtumattomin sielunvoimin nauttisi tästä sekulariteoksesta. Vilustuin matkalla, niin että olin melko raihnainen kahtena viimeisenä iltana. Matka tänne Kissingeniin teki luonnollisesti vointini vielä huonommaksi, niin että olin kaksi päivää vuoteenomana. Nyt olen täysin toipunut. Professori Dietz sanoo, että sydämeni toimii nyt paljon paremmin kuin viime vuonna. Arvattavasti [Mauri] Hellstenin ansio." — Lopuksi seuraa tietoja teatteritarpeitten tilaamisesta [Nürnbergissä, johon Bergbom siis myöskin oli poikennut] ja ostamisesta sekä siihen tarvittavista rahoista. Hän toivoo yhtyvänsä Emilien kanssa "Savonlinnassa vai missä?" "Sitten teemme kenties Karjalanmatkamme, käymme Punkaharjulla ja Valamossa."

Emilie oli ensiksi vanhaan tapaan lähettänyt kirjeensä vakuuttamatta, mutta ne hävisivät teille tietymättömille. Vasta neljäs tai viides, 17/6 päivätty, saapui Kaarlon käteen. Se sisältää tietoja, joita kirjoittaja sanoo jo kertoneensa edellisissäkin kirjeissä, nimittäin teatterin hyvästä lopputuloksesta, mutta myöskin kylmistä, epäsuotuisista ilmoista, vesitulvista, sekä valtiollisten olojen aiheuttamasta mielenmasennuksesta. Tulossa on huono vuosi — ainakin pohjoisessa — ja tuhoavia iskuja valtiollisella alalla. "Mitä onkaan tuleva rakkaasta maaraukastamme!" Emilie huudahtaa.

Kaarlolle oli tämä ja toinen, joku päivä myöhemmin lähetetty, kirje tervetullut, sillä hän ei ollut sitä ennen saanut mitään tietoja kotimaasta. Että tiedot olivat surullisia, "siihen", hän lausuu alistuvaisesti, "saamme nyt tottua". Kissingenissä oli alussa ollut kylmää ja sumuista, niin että katarri ei tahtonut lähteä; mutta sitten olivat ilmat muuttuneet ihaniksi. — Heinäkuun alussa (8/7) Emilie kirjoittaa lyhyesti "kaikkien maiden oppineiden ja etevien miesten suurenmoisesta hyväntahtoisuudesta maatamme kohtaan", se on europalaisten merkkimiesten lähetystön turhasta käynnistä Pietarissa, mainiten että arvellaan matkan itsessään ikävän päätöksen ehkä sittenkin olleen meille edullisimman, sillä jos lähetystö olisi vastaanotettu, olisi sitä ehkä tyydytetty muutamilla kauniilla korulauseilla, jota vastoin kohtaloamme nyt seurataan avoimin silmin. Muuten kirjoittaja postiolojen tähden välttää laajemmin puhua valtiollisista asioista. — Kumminkin hän, kerrottuaan ilmojen muuttuneen lämpimiksi sekä aikovansa 16/7 lähteä Savonlinnaan kylpemään, vielä palaa valtiollisiin taikka oikeammin puolueoloihimme:

— "Kenties koittaa meille vielä valoisampia aikoja, niin pimeältä kuin nyt näyttääkin. Kuinpa me vain olisimme yksi kansa, mutta kyllä ruotsinmieliset ovat yhtä sokeita ja ylimielisiä kuin ne aina ovat olleet, enkä minä ainakaan voi vähintäkään uskoa heidän teeskenneltyyn oikeamielisyyteensä: kyllä se nyt niinkuin ennen on siinä, että he ovat herroja ja me renkejä, kansakouluja ja hyväntekeväisyyttä he kyllä voivat meille suoda — mutta täyttä yhdenvertaisuutta yhteiskunnallisessa ja sivistyksellisessä suhteessa — ei koskaan vapaaehtoisesti." —

Kaarlolta on vielä kaksi päiväämätöntä kirjettä Kissingenistä. Kaunis ilma oli pian jälleen muuttunut sateiseksi ja koleaksi, niin että hänen täytyi olla paljon sisällä.

— "Lainaan kirjoja kahdesta lainakirjastosta ja ahmin päivässä kolme tai neljä nidosta![43] Enimmäkseen luen memoaareja, ne ovat mielilukemistani. On niin viehättävää muistelmantekijäin avulla oikaista historiaa ja historian avulla oikaista muistelmankirjoittajia.

"Saksalaisissa ja itävaltalaisissa lehdissä on sangen usein kirjoituksia Suomesta, mutta en voi käsittää, että nämä deklamationit venäläisestä raakalaisuudesta voivat olla meille hyödyksi. Pietarissa ollaan niin tottuneita semmoisiin. Ja sitten ne ovat, silloinkin kun ovat asiallisesti oikeita, hengeltään niin vihamielisiä, että sekin mikä on oikeaa näyttäytyy tendensimäisesti väritetyltä. Ei, ei meillä ole muuta keinoa kuin tehdä sopimus Venäjän kanssa, tapahtukoon millä ehdolla tahansa. Hedelmättömät protestit, olkoot tietoperäisesti vaikka kuinka oikeutettuja tahansa, eivät saavuta vastakaikua historiassa. Mitä merkitsevät muutamat vuosikymmenet kansan elämässä? Ja kahta vuosikymmentä kauvemmin tämä virtaus ei voi kestää. Kyseessä on vallankumous (vaikka ylhäältä päin) ja vallankumoukset ovat tavallisesti yhtä vähän kestäviä kuin ukkosilmat.

"Sinusta on tuleva vuosi pimeämpi kuin minusta. Minä uskon päin vastoin, että ihmiset nyt sitä innokkaammin huolehtivat kultuuritehtävistä kuin valtiollinen elämä on niin hedelmätön. Sillä en ole sanonut, että ensi vuosi juuri on taloudellisesti oleva yhtä edullinen kuin mennyt. Mutta eihän se ole tarpeenkaan. Kun emme vaan tee velkoja. Pääasia on että saamme eteviä kotimaisia näytelmiä. Ei ainoastaan puolihyviä niinkuin Cröell (ja arvattavasti Leinon Ilkkakin), vaan todellisia taideteoksia."