Knut Weckmanin kunniailta oli 10/3: hän oli silloin ollut 20 vuotta teatterin palveluksessa, ja Sota rauhan aikana annettiin näyttelijän hyväksi, joka saatuaan valtion matkarahan oli lähtemäisillään opintomatkalle ulkomaille. Yhtenä enimmin käytetyistä näyttelijöistä (hänen rooliensa luku oli neljättä sataa) hän oli aikoja sitten tullut yleisön suosikiksi. Olematta mikään syväluontoinen taiteilija oli hänellä tavallista suuremmassa määrässä reipasta eloisuutta ja välittömyyttä varsinkin koomillisten ja humorististen luonteiden tulkinnassa, niin että oli totuttu sydämellisellä myötätunnolla seuraamaan hänen luomiaan ja niistä nauttimaan. Nytkin hänen Reif von Reiflingensä teki illan iloiseksi, ja näyttelijä itse sai vastaanottaa vilpittömiä suosionosotuksia sekä toverien että katsojain puolelta — muun muassa suuremman rahalahjan matkaa varten. — Tässä yhteydessä mainittakoon, että 29/3 oli toinen lahjanäytäntö, jossa esitettiin Figaron häät, Adolf Lindfors Figarona. Näyttelijä oli kihloissa Ruotsalaisen teatterin näyttelijättären nti Aina Bergrothin kanssa, ja todelliset häät olivat lähellä. Huone oli tietenkin täysi, ja taiteilija niitti runsaan sadon kukkia ja laakereita. Cherubinia näytteli nyt sangen miellyttävästi nti Högdahl. —
Viimeksi mainittuja kotimaisia alkuteoksia merkillisempi oli 15/3 ensi kerran ja sitte vielä kuudesti näytelty Arvid Järnefeltin 4-näytöksinen näytelmä Samuel Cröell, jossa tekijä huolimatta historiallisesta aiheesta vähemmän on pyytänyt psykologisesti valaista päähenkilöä todellisuudesta otettuna kuin symbolisesti esittää, miten idealistinen aatteenmies turhaan taisteltuaan tylyä maailmaa kohtaan alistumalla voi saavuttaa mielen rauhan ja tyyneyden. Cröellin luonteelta puuttuvaa eheyttä koetti Leino menestyksellä täydentää; muista esiintyjistä ansaitsevat mainitsemista Lindfors — Jordan, Ahlberg — Törnskjöld, Halme — Mörner. — Seuraava uutuus oli sekin symbolistinen näytelmä, jopa ehdottomammin kuin edelliset, nimittäin 12/4 ensi kerran esitetty Jalmari Finnen suomentama Gerhart Hauptmannin 5-näytöksinen satudraama Uponnut kello. Axel Ahlberg osotti hyvää, johdonmukaista käsitystä Heinrichin roolissa, rva Olga Leino oli viehkeä, miellyttävä Rautendelein, samoin kuin Adolf Lindfors ja Hemmo Kallio oivasti esittivät edellinen vesihiiden ja jälkimäinen metsäpeikon osaa. Vaikkei kappale ole juuri suuren yleisön tajuttavissa, oli se kuitenkin yksityisten tehokkaiden kohtausten ja oudon värikkään näyttämöllepanon kautta omansa viehättämään katsojia. — Viimeinen uusi kappale oli jälleen kotimainen alkuteos, Jalmari Finnen draamallinen esikoinen, 3-näytöksinen näytelmä prologineen, Kaarina Maununtytär, jonka ensi-ilta oli 27/4. Sekä historialliselta että taiteelliselta kannalta antoi kappale aihetta muistutuksiin, mutta toiselta puolen oli siinä useita hyvin keksittyjä dramaattisia kohtauksia, joten se voitiin esittää neljä kertaa. Päärooleja näyttelivät Olga Salo — Kaarina, Leino — Klaus Fleming, Oskari Salo — Kustaa Eerikinpoika, Emil Falck — piispa.
Tänäkin keväänä tehtiin pari matkaa maaseudulle. Siten käytiin Viipurissa antamassa 14/4-16/4 Punainen laukku ja Samuel Cröell sekä Hämeenlinnassa 8/5-10/5 ja Turussa 11/5-14/5 samat näytelmät ja Kiven Kullervo. Tämä viimemainittu kappale oli uusittuna mennyt Helsingissä 3/5 Halmeen hyväksi. — Näytäntökauden viimeinen näytäntö (Setä Bräsig) Helsingissä oli 28/5, ja oli se samalla nti Hertzbergin jäähyväisilta.
Omituista kyllä, oli päättynyt toimintakausi taloudellisesti tavattoman edullinen, vaikka aika oli valtiollisesti levottomampi ja raskaampi kuin kansamme 1808-09 vuosien jälkeen oli kokenut. Syksyllä oli tullut uusi kenraalikuvernööri, Bobrikow, jonka ohjelman päämääränä muka oli "lähentää" Suomea ja Venäjää toisiinsa, helmikuulla tuli, odottamatta niinkuin salama kirkkaalta taivaalta, kuuluisa manifesti, joka tiesi ylhäältäpäin toimeenpannun vallankumouksen valtio-oikeudellisissa oloissamme ja jonka julistus väärin ja puolueellisesti kerrottuna muodostui mitä turmiollisimman kansallisen hajaannuksen perussyyksi, sitte seurasi kansan yhteinen, tarmokas yritys suurenmoisella mielenosotuksella — "suurella adressilla" — saada onnettomuus peruutetuksi ja sitte — mutta onko tarpeen lisätä enempää, jotta lukijat muistaisivat missä oloissa elettiin! Kuinka on selitettävissä, että tällainen aika muuttui teatterille niin myötäiseksi? Näyttää siltä että mielten levottomuus herätti ihmisissä tavallista suuremman tarpeen etsiä sitä hetkellistä mielen kevennystä, jonka teatteri on omansa tuottamaan. Varmaa on että tulot näytännöistä olivat entistä suuremmat, ja että tilinpäätös ensi kerran — totta kyllä ja tietenkin lukuun ottamalla valtioapu sekä kannatusrahat [10,643:33 mk.] — osotti teatteritoimen ei ainoastaan tuottaneen voittoa, vaan että kaikkien velkojen maksettuakin oli melkoinen ylijäämä rahastossa, nimittäin 8,472:27 mk!
Näytäntöjen luku oli 159 ja esitettiin niissä: 22 kertaa Johannes; 16 kertaa Punainen laukku; 12 Seitsemän veljestä; 10 Samuel Cröell, Perhoiskuume; 7 Regina von Emmeritz, Jeppe Niilonpoika, Saituri; 6 Salmin tyttö, Mustalainen, Gringoire; 5 Pikku poikani, Brand, Uponnut kello, Setä Bräsig, Henrik ja Pernilla; 4 Kullervo, Kaarina Maununtytär, Talvinen tarina, Laululintunen, Jeannetten häät; 3 Mestarin nuuskarasia, Pahassa pulassa, Elämä on unelma, Sota rauhan aikana, Figaron häät, Sirkka; 2 Murtovarkaus, Korkea oikeus istuu, Kumarrusmatka, Rouva Suorasuu, Zalamean tuomari; 1 Savon sydämessä, Postikonttorissa, Ei voi, Kihlaus, Kuopion takana, Valapatto, Sievistelevät hupsut, Erotaan pois.
Näistä 41 kappaleesta oli 17 kotimaista, ja ohjelmistolle uutta 10 (5 kotimaista).
XXVIII.
Kahdeksaskolmatta näytäntökausi, 1899-00.
Kun näytännöt olivat päättyneet Turussa, matkusti Bergbom suoraa päätä ulkomaille, palaamatta Helsinkiin. Berlinistä hän kirjoittaa sisarelleen:
"Armahin! Tällä viikolla, jonka olen viettänyt Berlinissä, en oikeastaan ole mitään muuta tehnyt kuin — levähtänyt. Oikein levähtänyt pelottavan jännityksen jälkeen, joka oli yhtä sietämätön joko antautui sen valtaan taikka koetti sen voittaa. Onnekseni en Tukholmassa tavannut ketään enkä myöskään matkalla Berliniin. Täällä on minun luonnollisesti täytynyt repiä haavat auki ja kertoa mitä meillä on tapahtunut, mutta olen sen tehnyt mahdollisimman lyhyesti. En ole oikeastaan ollut sairas, mutta väsynyt, kauhean väsynyt. Mihin päivät ovat lentäneet, sitä en tiedä, sillä tuskin olen muuta kuin vegeteerannut. Sunnuntaina näen tulevan viikon ohjelmiston. Jos se tarjoaa jotakin mieltäkiinnittävää, järjestän matkani sen mukaan. Muuten matkustan Leipzigin, Dresdenin ja Münchenin kautta Kissingeniin. Mieluimmin — tulisin kotia, jos tietäisin jonkun luottamusta herättävän kylpylääkärin."