Tavallista varhemmin, 9/1, tuli uudella vuodella ensimäinen uutuus, V. Andelinin suomentama C. Haddon Chambers'in 4-näytöksinen huvinäytelmä Kyynelten hirmuvalta, joka hra ja rva Suonion, Olga Leinon, Weckmanin, Salmelan y.m. näyttelemänä, meni kolme kertaa. Toinen uusi kappale oli J. Snellmanin suomentama Holbergin huvinäytelmä Mestari Gert eli lörpöttelevä parturi, jonka pääroolin Knut Weckman esitti erittäin luontevasti. Sen ensi-ilta oli 23/1. Merkillisempi tuttavuus yleisölle oli kumminkin 28/1 ensi kerran näytelty E. Humperdinckin satuooppera Hänsel ja Gretel, jonka (A. Wetten sepittämät) sanat Irene Mendelin oli suomentanut. Arvokas, wagnerilaiseen tyyliin luotu sävelteos, joka kotimaassaan oli saavuttanut yleisen suosion, suoritettiin erittäin tyydyttävästi, vaikka esiintyjät enimmäkseen olivat puhenäyttämön jäseniä. Siten olivat sekä laulun että näyttelemisen puolesta hyvin viehättäviä Alma Auer — Hänsel ja Olga Leino — Gretel; ja kiitosta ansaitsivat myöskin Otto Närhi — isä Petter, nti Signe Liljeqvist — äiti, Hanna Granfelt — Nukkumatti ja päivän poika sekä Aleksis Rautio — noita. Orkesteria johti Juho Leino. Kappale meni kuusi kertaa.
Alkuvuoden tilapäänäytännöistä mainittakoon, että Topeliuksen päivänä 14/1 näyteltiin Regina von Emmeritz Lilli Högdahl nimiroolissa (samoin 13/4 näytelmän 50-vuotismuistoksi) ja Runebergin päivänä 5/2 Salamiin kuninkaat Kirsti Suonio Tekmessana sekä että 7/2 Axel Ahlbergin 25-vuotisen näyttelijänäolon muistoksi ja hänen hyväkseen annettiin Elämä on unelma ja 14/2 B. Leinon täyttäessä 50 vuotta Papin perhe Olga Poppius Hannana. — Muutoin on helmikuulta huomioonotettava kaksi kotimaista uutuutta: Toinen Santeri Ingmanin (Ivalo) historiallinen, 4-näytöksinen näytelmä Kustaa Eerikinpoika ja toinen nti Elvira Willmanin 5-näytöksinen näytelmä Lyyli. Kustaa Eerikinpoika, joka laadultaan enemmän oli sarja kuvaelmia kuin draamallisesti yhtenäisen, jännittävän toiminnan kuvaus, meni ensi kerran 11/2 herättämättä suurempaa mielenkiintoa. Nimiroolissa, prinssinä, Salo onnistui aika hyvin; rva Olga Salo oli Sigrid Vaasa, Lindfors Kustaan kansleri Lauri Olavinpoika, rva Olga Leino mierolaistyttö Anita, rva Katri Rautio Axinia, venäläisen ruhtinaan tytär, värikkäin kaikista esiintyjistä j.n.e. Näyttämöllepano oli komea ja pyysi korvata sisällisen viehätyksen puutetta. Aivan toisenlainen menestys oli Lyylillä, jonka ensi-ilta oli 25/2. Miten vanha ja usein käsitelty kappaleen aihe olikaan, oli nuori tekijä erittäin todellisin piirtein kuvannut alhaissäätyisen tytön joutumista onnettomuuteen kurjan viettelijän kautta, niin että näytelmä vaikutti elämän voimalla. Nimirooli oli nti Högdahlilla, Lyylin vanhemmat Olga Salo ja Lattu, perheen naapureita nti Lähteenoja, neidit Malm ja Auer y.m., Weckman oli Birger, viettelijä. Näiden näyttelijäin ansiokas esitys puolestaan selittää, että näytelmä meni 10 kertaa. Samassa kappaleessa esiintyi ensi kerran Eero Kilpi[68] (Allisena).
Maaliskuun alussa tuli kolmas kotimainen alkuteos, nimittäin Juhani Ahon Panu, jonka ensi-iltaa 6/3 oli uteliaasti odotettu. Samanniminen romaani oli kuitenkin saanut liian suuren menestyksen, että sen toiminta näyttämölle asetettuna olisi voinut täysin tyydyttää. Näytelmän suppeampi muoto oli tietenkin pakottanut jättämään pois niin paljo siitä, mikä romaanissa oli herättänyt suurinta mielenkiintoa ja viehätystä, ja toiselta puolen oli ollut mahdotonta muuttaa toiminta niin kiinteästi kehittyväksi kuin draama vaatii. Huolimatta yksityisistä erinomaisen vaikuttavista kohtauksista näytelmä siis ei ollut vapaa heikkouksista, jotka säännöllisesti huomataan eepillisten kertomusten "dramatiseerauksissa". Esityksellä oli osaksi suuriakin ansioita, ja mainittakoon, että B. Leino oli Panu, Närhi Reita, Kallio Jouko, Salo pappi. Näyttämöllepano oli erittäin huolellinen, ja oli muun muassa Eero Järnefelt viimeistä näytöstä varten maalannut suurenmoisen, savolaisen vaaramaiseman.
Näytelmäänsä sepittäessä Aho oli, niinkuin säilyneistä kirjeistä näkyy, neuvotellut Bergbomin kanssa, ja monessa kohden hän oli noudattanut tämän neuvoa. Koska siis Panu on jollei viimeinen niin ainakin viimeisiä kotimaisia draamoja, joiden syntyyn Bergbom on vaikuttanut, tahdomme kauniina todistuksena siitä tavasta, millä hän kohteli kirjailijoita, tähän ottaa seuraavat rivit 13/3 päivätystä kirjeestä, jossa Aho vaimonsa ja omasta puolestaan kiittää Bergbom-sisaruksia Panun harjotuksien ja näyttämöllepanon ajasta:
— — "Aulius, jolla olette toteuttanut tekijän ehkä monestikin vähäpätöisiä päähänpistoja, luottamus, jota olette meille rajattomasti osoittanut, on meitä sekä hämmästyttänyt että ihastuttanut.
"Kyllähän sen jo ennenkin tiesin, millä lämmöllä olette kotimaisia näytelmäkirjailijoita suosinut, heitä neuvoin ja töin avustaessanne, mutta en ole vielä tähän saakka näin silmästä silmään nähnyt sitä vaatimattomuutta ja epäitsekästä asiaan innostumista, jonka nyt olen nähnyt olevan johtavana voimana toiminnassanne.
"En uskalla 'Panun' merkitystä teatterin kannalta juuri miksikään arvostella. Mutta omaan itseeni, omaan kehitykseeni nähden en voi sen merkitystä kyllin suureksi arvata. Jos voin jatkaa nyt alottamaani suuntaan, niin voin sen tehdä ainoastaan sen opin nojalla, jossa olen saanut harjoituksien aikana Kaarlo Bergbomin luona olla. Tietämättään on hän antanut minulle neuvon toisensa perästä, terottanut silmääni ja aistiani kehittänyt.
"Eikähän koko tätä Panua olisi olemassa ilman häntä — en olisi uskaltanut sitä yrittääkään ilman sitä kehoitusta, jonka häneltä sain. Kaikesta tästä opista ja avustuksesta olen täydestä sydämestäni kiitollinen!
"Erityisesti pyytää vaimoni vielä esiintuoda neiti Emilie Bergbomille ilmauksen syvimmästä sympatiastaan.
"Teidän kiitollinen ja Teitä ihaileva Juhani Aho."