Maaliskuun viimeinen uutuus oli I. Latun suomentama M. Gorkin 4-näytöksinen näytelmä Pikkuporvareita; ensi-ilta 18/3. Mieltäkiinnittävä kuvaus venäläisestä elämästä näyteltiin harvinaisen hyvin. Esiintyjät kilpailivat keskenään luodessaan kukin esitettävästään luonteesta mahdollisimman todellisen kuvan. Parhaiten onnistuivat Lindfors — Bessenjonov, Lattu — Petshinin, Närhi — Teterev ja Katri Rautio — Helena Nikolajevna, mutta kiitosta saivat ja ansaitsivat muutkin, niinkuin Olga Salo — Tatjana, Weckman — Pjotr, nti Tähtinen — Polja y.m. Ettei kappale kuitenkaan mennyt useammin kuin neljä kertaa, siihen oli kai syynä sen pessimistinen laatu ja tunnelma. Aika oli niin synkkä, ettei ollut halua enempään alakuloisuuteen. Muutoin on mainittava, että näytelmä oli jo syksyllä harjotettu, mutta oli esittäminen ollut lykättävä, syystä että sensuuri silloin kieltäytyi antamasta näyttelemislupaa.

Huhtikuulla lisääntyi ohjelmisto usealla uudella kappaleella. Ensimäinen niistä oli Hemmo Kallion tekemä, 2-osainen näytelmä Pärttylin yö, jossa esitettiin vanhoja itäsuomalaisia kansantapoja lauluineen, leikkeineen ja tansseineen. Tekijä oli saanut kyhäelmänsä ainekset J. Häyhän julkaisemasta kertomuksesta, miten Rautjärvellä ennen Pärttylin yötä vietettiin, ja oli viehätys siis enemmän etnografista kuin taiteellista laadultaan. Poikkeuksen siitä tekivät sentään Otto Kotilaisen laatimat sävelmät — yksin-, duetto- ja köörilauluja — joiden omintakeinen, voimakas luonne herätti asiantuntijainkin huomiota. — Toinen pikku uutuus oli Giacosan 1-näytöksinen, Elvira Willmanin suomentama näytelmä Sydämen oikeudet. Se annettiin yhdessä uusitun Lemmen leikin kanssa Adolf Lindforsin hyväksi 8/4. Lyhyen, tärisyttävän aviodraaman näyttelivät Lindfors ja rva Rautio vaikuttavasti, joskin toiminta itse asiassa on ehkä liian jännitetty ja hermostunut. — Jos Gorkin Pikkuporvareita oli synkkä kuvaus ihmiselämästä, niin oli sitä tuskin vähemmän 15/4 ensi kerran näytelty B. Leinon suomentama H. Heyermansin 4-näytöksinen näytelmä Siunauksen toivo, jossa kuvataan hollantilaista merimies- ja kalastajaelämää ja sen riippuvaisuutta sydämettömistä laivanvarustajista. Tässäkin oli esitys sangen hyvää taikka tyydyttävää. Siten oli nti Lähteenojan köyhä kalastajaleski erittäin todellinen alistuvassa vaatimattomuudessaan; hänen poikiaan Gertiä ja Barentia näyttivät Riddelin ja Mikko Gestrin, joista jälkimäinen ensi kerran esiintyi vaativammassa osassa. Muista mainitsemme nti Högdahlin Jonana sekä Raution, Pesosen ja Latun oivallisina kalastajatyyppeinä. — Viimeinen uutuus tässä kuussa oli Arvid Järnefeltin 5-näytöksinen näytelmä Orjan oppi, joka ensi kerran näyteltiin 22/4. Tämä draama on aiheeltaan ja tarkotusperältään sama kappale kuin seitsemän vuotta myöhemmin, keväällä 1910, nimellä Titus erittäin suuren menestyksen saanut näytelmä. Orjan opillakin oli melkoinen menestys, mutta ei läheskään samanlainen kuin mainitulla uudistuksella. Arvostelijasta (W. Söderhjelm Valvojassa) tendenssi siinä oli liiaksi esiintyvä, niin ettei katsoja ottanut uskoakseen Titus-keisarissa tapahtuvan muutoksen todellisuutta. Toiselta puolen oli teoksella hyviäkin draamallisia ominaisuuksia, vilkas vuoropuhelu ja jännittäviä kohtauksia, jotka aistikkaan näyttämöllepanon kanssa selittävät sen hetkellisen vaikutuksen. Titusta näytteli Axel Ahlberg, nti Högdahl Berenikeä, Kallio (niinkuin 7 vuotta myöhemminkin) Lysimakosta. Näytelmä meni neljä kertaa.

Toukokuultakin on vielä kolme uutta kappaletta merkittävänä. Vapunpäivänä annettiin näet ensi kerran B. Leinon suomentama Hedvig von Numersin 2-näytöksinen laulunäytelmä Vapunpäivänä (På gröna lund) ja Larin Kyöstin kirjoittama ja O. Merikannon säveltämä 1-näytöksinen laulunäytelmä Juhannustulilla, jotka molemmat varsinkin laulujen tähden herättivät mieltymystä. Esiintyjistä mainittakoon vain Suonio — Bellman, Weckman — Kustaa III ja B. Leino — Bengt Lidner. Viimeinen uutuus oli 20/5 ensi-iltansa nähnyt B. Leinon suomentama L. Fuldan 3-näytöksinen huvinäytelmä Kylmää vettä, joka nauratti katsojia parina iltana. Pääroolissa esiintyivät hra ja rva Suonio ja nti Helenius. — Kevätkauden viimeinen näytäntö oli 1/6, toisena helluntaipäivänä, jolloin annettiin Tukkijoella "teatterista eroavien hyväksi".

Oli siis lopussa ensimäinen näytäntökausi, joka kokonaan oli kulunut uudessa talossa, mutta sen tulokset olivat kaikkea muuta kuin tyydyttävät. Tulot näytännöistä olivat tosin noin 5,000 mk suuremmat kuin edellisenä vuonna (jos näet luetaan pois avajaisjuhla) ja osakemaksuja oli sitä paitse kannettu 13,760 mk, mutta kuitenkin nousi vajaus 34,729:20 markkaan. Totta kyllä tämä ei ollut mikään yllätys johtokunnalle, mutta aseman arveluttavuus ei sentään ollut vähempi. Selittääksemme niitä oloja, joihin taidelaitos oli muutoksen kautta joutunut, otamme tähän pääosan siitä valtioavun hakemuksesta,[69] jonka esittäminen hallitukselle oli ollut "Kansallisteatterin Osakeyhtiön johtokunnan" ensimäinen tehtävä, kun se helmikuulla oli ottanut jatkaakseen "Suomalaisen teatterin johtokunnan" tointa.

[Kun anomuksen alussa oli kiitetty siitä runsaasta avustuksesta, joka oli tehnyt uuden talon rakentamisen ja siihen muuttamisen mahdolliseksi, jatkettiin:] "Se ilo ja tyydytys, jonka tämä tapahtuma — luottelematta uskallamme sen sanoa — on herättänyt koko kansassamme, ei kumminkaan ole voinut haihduttaa Teatterin johtavien henkilöitten ja lähimpäin ystäväin huolia laitoksen toimeentulosta uusissa oloissa. Päinvastoin on puolen vuoden kokemus osottanut, että laitosta ei voida ylläpitää niillä tuloilla, jotka tähän asti ovat olleet tarjona. Tämän selvittämiseksi pyydämme saada alamaisuudessa esiintuoda seuraavaa:

"Ensiksi on merkille pantava, että muutettaessa vanhasta talosta uuteen suurin osa koristuksia ja muutakin kalustoa on huomattu — syystä kun alkuaan ovat paljon pienempää näyttämöä varten valmistetut — joko tykkänään kelvottomiksi taikka mahdollisiksi käyttää vasta sitten kun ovat tarpeen mukaan korjatut ja uudistetut. Tästä johtuu, että vanhatkin, Teatterin pysyvään ohjelmistoon kuuluvat näytelmäkappaleet tullakseen uudella näyttämöllä esitellyiksi vaativat melkein yhtä suuria kustannuksia kuin aivan uudet. Täydestä syystä johtokuntaa voisi moittia, jos se viimeiseen hetkeen olisi jättänyt tästä asiasta huolehtimisen. Sitä se ei olekaan tehnyt, vaan oli kyllä uutta taloa suunniteltaessa huomioonotettu, että tarpeellisen runsas, eri aikakausia ja kansoja edustava koristusvarasto on luettava teatteritalon välttämättömään irtaimistoon ja sen nojassa myöskin, kun alamainen anomus rakennusta varten tehtiin, 60,000 mk arvioitu puheena olevaksi menoksi. Kumminkin on itse teatterirakennus vaatinut niin paljon, että mainitusta, kokonaisenaankin tarpeeseen katsoen liian alhaisesta määrästä todellisuudessa ainoastaan 27,000 mk on uusiin koristuksiin käytetty. Sen lisäksi on hankittu koristuksia 15,000 mkan edestä, josta summasta vastaiseksi yksityiset henkilöt ovat sitoutuneet takaamaan. Mutta niinkuin myötäseuraavasta liitteestä näkyy, tarvitsee Teatteri vieläkin melkoisen joukon koristuksia sekä muita näyttämöesineitä, ennen kun sen varasto on sillä kannalla, että se voi ei ainoastaan ylläpitää vanhaa klassillista ohjelmistoaan, vaan myöskin ilman tavattomia kustannuksia rikastuttaa sitä uusilla näytelmillä, ja on tämä tarve niin ahdistava, että pääasiassa sen syyksi on luettava, että Teatteri viime syyskaudella ei ole voinut ohjelmistoon nähden täysin täyttää tehtäväänsä.

"Toiseksi on toimeentulo uudessa talossa huolestuttava, jopa epätoivoinenkin sen kautta, että erinäiset välttämättömät kustannukset, joista tärkein ja tuntuvin on itse vuokra, siellä nousevat paljon isommiksi kuin vanhassa (vuokra tekee nyt 22,000 mk 6,000 vastaan Arkadiateatterissa) ilman että tulot voivat suhteellisesti kohota, ennen kun kentiesi pitkien aikojen päästä, jolloin kaupungin suomalainen väestö on niin karttunut, että se saattaa lakkaamatta täyttää avaran huoneen. Kun tämän ohella pidetään silmällä, että Suomen Kansallisteatterilla, niinkuin hyvin on tunnettu, ei ole läheskään samassa määrässä kuin esimerkiksi täkäläisellä ruotsalaisella mahdollisuutta saada uusia koulutettuja näyttelijöitä muualta, vaan että sen yhä täytyy alusta aikain kasvattaa taiteilijansa, niin on ymmärrettävissä, että siitäkin syntyvät menot, päinvastoin että ne uudessa talossa supistuisivat, osottavat taipumusta kasvamaan samassa määrässä kuin yleisön oikeutetut vaatimukset taiteelliseen koulutukseen nähden enenevät. Tähän saakka saadun kokemuksen perustuksella on, kuten tähän liitetty kuluvan näytäntövuoden tulo- ja menoarvio lähemmin osottaa, laskettu, että Teatteri, toimien nykyisissä uusissa oloissa ja edelleenkin nauttien sekä Teidän Keisarillisen Majesteettinne kerta kaikkiaan suomaa 24,000 markan suuruista vuotista valtioapua että sitä kolmeksi vuodeksi kerraltaan myönnettyä 8,000 markan lisäapua, joka loppuu tämän vuoden päättyessä, tulee tuottamaan vuotuista tappiota 40,000 markkaa, joiden korvaamiseksi laitoksella ei ole muuta tiedossa kuin vastaperustetun Suomen Kansallisteatterin osakeyhtiön tähän saakka merkitty osake-pääoma, joka on suoritettava tämän ja tulevan vuoden kuluessa ja tekee kummaltakin vuodelta 12,500 markkaa. Mitä seuraaviin vuosiin tulee, on vain olemassa hurskas toivo, että Teatterin suosijat eivät kieltäydy avustamasta laitosta merkitsemällä uusia osakkeita."

Näin esitettyjen perusteiden nojalla johtokunta pyysi, että laitokselle myönnettäisiin kerta kaikkiaan 70,000 markkaa niitä kustannuksia varten, jotka muutto uuteen taloon aiheutti, sekä 25,000 markan vuotuinen lisäys entiseen 32,000 markan valtioapuun, kumminkin niin, että tämä lisäys laskettaisiin kesäkuusta 1902.

Niinkuin tästä näkyy, oli jouduttu ojasta allikkoon, ja miltä tämä tuntui Bergbom-sisaruksista, on helppo arvata, kun ajattelee kuinka usein he olivat (Emilien kirjeet sen todistavat) valittaneet, että teatterin oli pakko yhä uudestaan vedota yleisön uhraavaisuuteen. Nykyään oli semmoinen turvautuminen kansalaisten auliuteen sitä vaikeampi, kun laitoksen suosijat ja ystävät juurikään olivat uhranneet melkoisia määriä itse rakennukseen ja sen sisustamiseen sekä Kansallisteatterin osakeyhtiön perustamiseen, ja nämä suosijat ja ystävät, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, olivat ne samat, jotka jo kymmeniä vuosia ennen olivat avustuksellaan ylläpitäneet teatteria. Totta tosiaan olisi heidän jo pitänyt päästä vapaiksi tuosta verotuksesta, semminkin kun nuoremmissa huomattiin ylen vähän halua ottaa osaa rasitukseen. Sitä paitse täytyi tästä lähtien laskea vuotuinen vajaus niin suureksi, että avustus yleisön puolelta oli oleva entistä kolme kertaa suurempi, jos tahdottiin pelastaa laitos vararikosta.

Johtajan käsiä sitovan ja mieltä painavan taloudellisen ahdingon ohella oli vielä toinenkin seikka, joka teki Bergbomin ja hänen sisarensa aseman tuskalliseksi. Tarkotamme sitä että kirovuosien yleinen sekasorto ja haluttomuus pyytääkään ymmärtää, saatikka kunnioittaa toisin ajattelevia valtiolliselta alalta oli levinnyt kulkurielämäänkin ja saastuttanut sen pyyteillä, joiden perusaate oli tuo tunnettu itsekäs: otez vous en que je m'y mette (väistykää tieltä, että minä pääsen paikallenne)! Yhteisharrastuksen sijaan tuli parjaava, pahansuova, hajaannusta aikaansaava kritiikki ja vehkeileminen, jonka päämääränä oli, niinkuin tositapahtumat räikeästi osottivat, joko väkisin taikka salaa valmistetulla yllätyksellä syrjäyttää kansallisten sivistyslaitosten perustajat ja entiset johtomiehet ja asettaa omia puoluelaisia sijaan. Mitä Kansallisteatteriin tulee, ei se suinkaan saanut olla rauhotettu ala, jolle noita pyyteitä ei olisi ulotettu, eikä sen vanhaa johtajaa säästetty letkauksilta ja loukkauksilta, joilla tahdottiin saada hänet ymmärtämään, että hänen oli aika erota. Vähät siitä että hän oli teatterin perustanut ja luonut. Olihan ilmeistä, että hän ei enää pystynyt tehtäväänsä, ja koska hän ei tyydyttänyt "taiteellisen yleisön" vaatimuksia, tuli hänen pitemmittä mutkitta jättää paikkansa nuoremmille kyvyille!