— Kuinka olenkaan iloinen, että Erik on saanut kodin! sanoi leskiruustinna; ja se oli paljon äidin lausunnaksi poikansa vaimolle.
— Ja minä olen iloinen, että Kamilla saa sellaisen, poloinen, sanoi vanhin kälyni, kaunis punaisen ristin sisar, joka hoitaa yksityissairasta, mutta on päässyt vapaaksi tänä iltana minun takiani.
Koko illan olin keskipisteenä; kuinka se tuntuikin ihmeelliseltä, ja katsoessani Erikiin hän nyökkäsi hyväksyvästi ja näytti ylpeältä. Pienet göteporilaiset juttuni salakuljetuksesta ja sen semmoisista olivat uusia ja saavuttivat menestystä, sillini samoin, ja minun täyteläistä pianonsoittoani ylistettiin. Sitä myöten kuin aika kului aloin tarkistaa vaatimatonta mielipidettäni itsestäni. Huonomman, ajattelin, olisivat he varmaan mielestään voineet saada sukuunsa. Kaunis tai rikas en ole, mutta olen epäilemättä varsin miellyttävä tänä iltana, ja aivan varmaan hirveän hauska!
Se nuori tyttö, josta Erik oli puhunut, osoittautui varsin vanhaksi, ja minä pidin paljon hänestä. Hän oli ihastuttava, vilkas ja sukkelasuinen, hämmästyttävän ystävällinen, piti leninkiäni hyvänä ja lausui:
— Sanokaa, saanko minä teidän kauniin tukkanne?
Hän ratkaisi minulle silmänräpäyksessä kaikki talouskysymykset, tiesi tarkalleen mitenkä kaiken piti olla. Hänellä on paljon puuhaa seuravelvollisuuksistaan, mutta hän on luvannut varata aikaa käydäkseen kanssani kaupoissa ja antaakseen minulle osoitteita lisäksi. Minä kursailin enkä tahtonut käyttää häntä, mutta hän sanoi: — Mitä vielä, veri on vettä sakeampi, tehän olette meidän kälymme, ja sitten hän nyökkäsi Gertrudille, ja Gertrud nyökkäsi vastaan, he ovat yhtä, nuo kaksi. Kun minun piti poistua, sanoi hän: — Hyvänen aika, vartokaa hetkinen, syöksyi huoneeseensa ja palasi taas kädessään hopeakulho, jonka hän laski polvilleni.
— Niin, älkää kiittäkö, ette tosiaankaan olisi saanut mitään, ellen olisi pitänyt teistä niin hirveän paljon heti!
Nyt juolahti anopinkin mieleen jotakin ja hän toi käsin kudotun pöytäliinan.
— Nyt on kuuliaiset! huudahti Gertrud, mistähän saisin pian lahjan? Ja niin tarttui kaikkiin huumaus ja he alkoivat antaa minulle tavaroita — kaikki paitsi Kaarle lanko.
Ja ollessani niin onnellinen ja täyteen ahdattu, etten voinut kantaa enempää, soi ovikello, ja kuin enkeli taivaasta, puhtaana, rehellisenä ja uurastavana, tuli uusi palvelijattareni esittäytymään ja, jos hänestä pidän, ottamaan pestiä. Niin, hän katsoi minuun ja oli halukas koettamaan, ja niin oli sekin asia selvä.