— Entiset asukkaat tekivät vararikon juuri ennen maratoniota, huomauttaa portinvartijarouva, mutta isäntä laitatti perinpohjin heidän jälkensä.
Pieni eteinen, sinivihreäksi maalattu, vihamielinen väri, kaksi huonetta kadulle päin, toisen edessä parveke, hyvin pieniä, mutta eihän meilläkään ole niin paljon tavaroita, niin että meille on kyllä tilaa riittävästi. Parvekehuoneen seinäpaperit ovat sianveripunaiset, muiden vihreät. Toisella puolen on kyökki vuodekomeroineen, vastapäätä pientä puistikkoa, joka oli yhteinen koko korttelille, ja sen vieressä on kolmas huone, joka on suurin.
— Tässä on hyvä tila sängyille, kuten rouva näkee, elleivät ne ole kovin suuret, sanoo porttirouva.
— Me emme ole niitä vielä ostaneet, vastaa Erik ystävällisesti selittäen, jonka jälkeen eukko sanoo minua neidiksi ja alkaa vastata jotenkin huolimattoman alentuvaisesti kysymyksiini puukellarista ja pesutuvasta, kuivausvinnistä ja kaikesta mitä anoppi oli päähäni päntännyt.
Erik melkein käy kärsimättömäksi.
— Ottakaamme tämä, niin pääsemme enemmistä juoksuista, tämähän on hyvä ja hinta kohtuullinen. Minä olen muuten hitosti nälissäni, hän sanoo.
Vastauksen asemasta avaan parvekkeen oven ja menen ulkoilmaan. Tuolla alhaalla kimaltelevat auringossa Mälarinselän rouhejäät hienojen kristallien lailla. Ranta on niin lähellä, kuulen kuinka jää murskaantuu, kun muudan mälaripursi puskee sen läpi. Lasken viisi, kuusi puuta, jotka näkyvät parvekkeelta. Ne ovat jalavia, joihin kohta puhkee pieniä käheriä, ruskeanvihreitä lehtiä.
— Tahdonko asua täällä? kysyin itseltäni. Tahdonko ensimmäisen oikean kotini maan päällä olevan täällä? Miksi en ole oikein tyytyväinen? Samassa huomaan selvästi kuinka anteeksiantamatonta on, että olen pikkumainen ja kiusaannun seinäpaperista, rumasta väristä eteisessä. Minä moitin itseäni: sinä ansaitsisit, Kamilla, että kaikki otettaisiin sinulta pois.
Käännyn mennäkseni sisään taas ja nöyrästi ilmoittaakseni hyväksyväni huoneiston. Mutta tölmäisen vasten Erikiä.
— Sinä seisot katselemassa Etelää kohti, hän sanoo, käsitäthän, että jos todellakin hirveän paljon mieluummin tahdot — — —