— Ei kiivas, mutta —
— Mutta?
— Hän sanoi Kaarlelle suoraan, että tämä oli heittiö.
— Poika parka! Märtan ääni kuului melkein hellältä. Mutta senvuoksi otinkin asian puheeksi, että tahdoin pyytää sinua vähitellen koettamaan saada Erik muuttamaan käytöstään veljeään kohtaan. Luonnollisesti sinä tuollaisena nuorena, ihastuttavana naisena käärit miehesi pikkusormesi ympäri, hänen sitä huomaamatta, ja saat hänet katselemaan maailmaa omilla silmilläsi. Koeta opettaa häntä ymmärtämään, että Kaarle on luonteeltaan herkänpuoleinen ja hienostunut. Oikeastaan on hän taiteilijaluonne —
Minun täytyy sanoa, että tätä kuullessani hiukan hämmästyin. Tiesin, että Kaarle kirjoitti vähän, soitti vähän, lauloi vähän, mutta minä arvelin, että hän korkeintaan oli kyvykäs luonne, mikä ei ole aivan samaa.
Mutta minä olin vaiti ja annoin Märtan selittää edelleen, ja minä ihmettelin tuota nuoren naisen sisarellista harrastusta kaunista poikaa kohtaan. Viimein keskeytin: — Sinä mainitsit jotakin siitä, että sinulla oli muutamia viittauksia perheestä lausuttavana minulle, minä sanoin.
— Mainitsinko? Aivan niin, mutta sen voimme tehdä toisella kertaa.
Kun palasimme kaupunkiin, rohkenin kysyä jotakin seinäpapereista.
— Niin, tiedätkö, minä en jaksa, saat suoda anteeksi minulle, sanoi
Märtta. Ja lupaa nyt auttaa Kaarlea ja puhua hänestä hyvää Erikille.
Ei kukaan meistä mahda mitään Erikille, mutta sinä, joka olet niin
herttainen, varmaan voit. Sinua hän ei saata vastustaa.
Viipyi pari tuntia, ennenkuin imartelu oli haihtunut sen verran, että huomasin tulleeni puijatuksi.