Huhtikuun 11 p:nä.
Aina pitää Maijan saattaa toinen alakuloiseksi. Kadun nyt, että avasin sydämeni hänelle ja pyysin häneltä neuvoa, sillä minusta tuntuu, että hän on vain hämmentänyt arvostelukykyäni ja katsantokantaani ja saanut minussa aikaan pakkotilan Erikin suhteen, sensijaan, että ennen olin niin suora ja huoleton. Hänen mielestään minun kuvaukseni Erikistä ei lupaa hyvää tulevaisuuteen nähden.
"Sinä yksinkertaistutat Erik-harvinaisuutesi, ja kun sinä ilman muuta otaksut, että te aina tulette pitämään toisistanne ja kestämään, kuten lausut, silloin sinä pidät selviönä sitä, joka teidän on vuosien kuluessa todistettava! Minä en ole edes varma siitä, että Erik rakastaa sinua (niin hän hentoo kirjoittaa!) niinkuin hänen pitäisi tehdä, jotta te molemmat olisitte oikein onnellisia. Hän kohtelee sinua aivan liian rauhallisesti, kuten itse sanot. Mutta olkoon että hän pitää sinusta tarpeeksi, niin ei sinun pidä kuvitella sen merkitsevän sitä, että hän aina tulee niin tekemään. Sinä teet sen aloittelijain tavallisen virheen, että pidät luonnollisena sitä mikä tosielämässä on harvinainen poikkeus. Mahdollisesti voit luottaa Erikin vilpittömyyteen, sillä on paljon ruotsalaisia miehiä, jotka ovat vilpittömiä vaimojaan kohtaan, ja siinä he tekevät kauniisti, mutta sinä et voi luottaa hänen sydämeensä ilman muuta, sillä sitä hän ei hallitse. Jotta saisit pitää sen, vaaditaan että sinä aina olet paras nainen, minkä hän tapaa, niin, paljon parempi täytyy sinun olla, korvataksesi mitä sinulta puuttuu uutuuden yksinkertaisesta viehätyksestä. Siitä on ääretön vaiva, ja sitten on sinun asiasi päättää kannattaako puuha. Joko hän on vaivan arvoinen, ja silloin sinä tartut asiaan, tai hän ei ole, ja silloin saa asia jäädä. Joka ei voi päättää toista tai toista, sen kyyneleitä ei minun ollenkaan tule surku.
Kun sanon, että saat tekemistä, niin en tarkoita, että sinun tulee juosta noutamaan hänen veistään takin taskusta ja polvistua kuin hänen orjattarensa teetarjottiminesi, vaan että sinun pitää koettaa antaa hänelle oikeat annokset hellyyttä, kehoitusta ja viihtymystä, kuria ja nuhdetta, veitsenkärjellinen välinpitämättömyyttä sekä pippuria ja suolaa maun mukaan. Sinun ei tarvitse ainoastaan koettaa kohdistaa huomiotasi häneen, vaan myöskin itseesi, niin että tulet rakastamisen arvoiseksi, äläkä tee itseäsi tärkeämmäksi, Kamilla, kuin tarpeellista on! Oli jo kyllin onnettomasti, että kirjoitit tuon hätäisen rukouskirjeen saadaksesi tulla Tukholmaan. Näen kyllä rivien välistä kuinka Erik on paisuksissa.
Pintapuolisesti ja kaukaa katsoen voi näyttää vähän naurettavalta tällaisena aikana, jolloin valtakuntia ja sivistysarvoja kukistuu ja nousee, uhrata niin paljon päänvaivaa, kärsivällisyyttä, rakkautta ja harrastusta yhden ainoan pankinkasöörin vuoksi. Mutta minnekä pankinkasöörit joutuisivat, elleivät he jollekin olisi tärkeintä maailmankaikkeudessa? Ja päinvastoin, mihinkä me joutuisimme?
Kysyt minulta onko mielestäni sinun tehtävä jotakin muuta kuin hoitaa Erikiä. Kyllä, tosiaankin arvelen niin. Jos sinä keskityt vain Erikiin, tulee hän liikaa hoidetuksi, ja se ei ole hyväksi hänelle. Mitä sinun on tehtävä, en tosiaankaan vielä tiedä (ehdotuksesi Punaisesta rististä on mielestäni toistaiseksi varsin hyvä). Mutta minusta tuntuu, että kutsumuksen pitää myös tulla meille tavalla, josta ei saata erehtyä. Ei ole mahdollista, että meidän tulee olla ja pysyä yksinomaan pankinkasööriemme varassa kunkin kohdastaan, meillä täytyy olla joku tehtävä täytettävänämme heitä kohtaan ihmisinä. Odota ja tarkkaa! Sen täytyy tulla!
Rakas Kamilla, älä nyt luule, että olen sinua kohtaan yksinomaan hirveä! Olisin luonnollisesti voinut kirjoittaa aivan toisenlaisen kirjeen, mutta luullakseni siedät tämän, jota pidän totuutena. Itseäni koskevaan kysymykseesi en vastaa, mutta jos olet niin järkevä kuin luulen, pitäisi sinun voida lukea yhtä ja toista elämästäni tästä kirjeestä noiden seitsemän murtumattoman sinetin läpi. Eihän makkaransisus voi olla erikoisen ylpeä siitä, että se on puristettu neljästi myllyn läpi, eikä minua voi huvittaa kuvailla elämääni sinulle. Ennen vaikuttivat kyllä minuun varsin valtavasti surut, joiden tuttavuutta sain tehdä, mutta ei nyt enää. En voi käsittää, että pidin niitä niin tavattomina, nehän ovat aivan pieniä ja mitättömiä, aivan kuin minäkin. Mutta tämä varmuus ei vapauta minua retustamasta edelleen niiden seurassa, ja nyt, kuten ennenkin, ne anastavat aikani. Mutta mikäs muutoin olisikaan eläessä? Jaakko tervehtii teitä kumpaakin. Varo kirjettä!
Iso sisaresi."
Kun luin tämän kirjeen, teki se minuun ensin sangen valtavan vaikutuksen. Jos on niin, ajattelin, että onni saavutetaan uutteralla työllä, niin kyllä minä ainakin nousen aikaisin aamulla. Koko viikon olin kuin enkeli, sen saatan sanoa kehumatta, toisin sanoen, kehumistahan se on tietysti aina. Minä siivosin ja pidin puhdasta, luin keittokirjoja, juoksin ja kyselin ruokaa kautta koko torin ja tingin, joka on pahinta mitä tiedän, yhtä alentavaa myyjälle kuin ostajallekin. Talouskirjani oli mallikelpoinen, ja omiin tarpeisiini en kuluttanut mitään. Kun Erik tuli kotiin, ei siivoushommasta näkynyt jälkeäkään, ja kun olin pessyt astiat oli minulla ilta käytettävänäni hänen harrastuksiinsa. Mutta Erik ei tavallisesti puhunut paljon mitään, hän vain istui ja tupakoi sekä luki sanomalehtiään. Kerran hän oli ostanut kotiin sotaa käsittelevän kirjan.
Mutta kun tahdotaan jakaa jonkun ihmisen ajatukset, sanoin itsekseni, niin mennään hänen luokseen ja sanotaan: — Mitä sinä ajattelet? Se on sangen yksinkertaista. Minä tein niin kolme kertaa ja tällainen oli tulos.