Saatuani sitten tietää asian oikean laidan, en peräytynyt. On liian houkuttelevaa antaa anteeksi miehelle, joka petkuttaa päästäkseen naimisiin narraamansa kanssa.
Nyt on kolme vuotta kulunut siitä. Minua sanotaan rouvaksi ja minulla on sormukset, mutta meidän yhdyselämämme suoritetaan oikeastaan valtion puhelimella, lukuunottamatta pieniä, lyhyitä tapaamisia. Heti tavattuamme on meidän kohta taas pitänyt erota toisistamme, ja hyvästi-sana on piintynyt sydämeeni, kuten Calais-nimi Englannin kuningattaren Elisabetin mieleen. Minä en kadu, mutta tämä aika on ollut vaikea.
Tiedän sen olleen helpomman Erikille, ja olen tietysti iloissani sen johdosta, mutta siitä johtuu, ettei hän oikein saata ymmärtää minua, kun kirjoitan, etten voi vartoa kauempaa. Hänellä on hyvä koti erinomaisen äitinsä luona ja kaikkien sisarustensa seurassa. Minä asun vuokrahuoneessa ja syön talouskoululla opetustuntieni lomassa, ja iltaisin istun yksikseni ja ompelen tai katselen kadulle, ja kun Erik tulee tänne pistäytymään, niin hän ei voi asua luonani, sillä silloin luulee portinvartija, että on kysymyksessä joku suhde, ja katsoo oikeudekseen puuttua asiaan. Usein olemme keskustelleet mahdollisuudesta perustaa koti hänen palkallaan. Hän osoittaa minulle äitinsä talouskirjan otteilla, että se on mahdotonta. Mutta totta kai minä tiedän, että on olemassa neljä laskutapaa ja viides niitä varten, jotka rakastavat. Kyllähän Erik minusta pitää, mutta suurempi kuin hänen rakkautensa on hänen pelkonsa huonoista raha-asioista. Velat ovat hänen mielestään kaikista kamalimpia. Minä puolestani arvelen kaikessa hiljaisuudessa, että hän kestää pienen kuusiprosenttisen lainankin minun tähteni, kun elämä on niin lyhyt ja nuoruus pakenee luotamme linnunsiivin, mutta sitä en koskaan rohkenisi sanoa.
Minun henkilökohtainen syytökseni maailmansotaa vastaan on, että se esti meidät syksyllä perustamasta kotia. Erik asetettiin liikekannalle, hän tosin palasi vahingoittumattomana, mutta kun ilo ja kiitollisuus siitä, ettei pahempaa tapahtunut, oli asettunut, silloin pettymys jälleen kohotti päätään.
— Rakas lapsukaiseni, sanoi Erik, kodin perustaminen nykyään on samaa kuin tehdä pesänsä tykinsuuhun.
— Siitä en välitä, sanoin, kun se tapahtuu sinun kanssasi.
Hän oli käymässä luonani silloin, kun tästä keskusteltiin, minä olin ryöminyt istumaan hänen syliinsä, olin huolissani ja itkin.
— Minä en voi elää enään erossa sinusta, nyyhkytin.
— Ellet voi, niin ei sinun tarvitsekaan, vastasi Erik. Sinä saat huoneen äidin luota, ja minä maksan puolestasi, kunnes saat opetustunteja. Sinä voit auttaa taloustoimissa.
— Kuinka voit luulla! Minä suutuin.