Ehdotin kainosti, että hänen kenties pitäisi lukea ja suorittaa tutkinto.
— Hehän ovat kaikki korkeakoulussa, vastasi hän sen näköisenä kuin tämä ratkaisisi asian. Mutta sano minulle, Kam, eräs asia, jota olen usein miettinyt, miltä tuntuu olla sanomattoman onnellinen?
Minä punehduin. Sanomattoman onnellinen, ne olivat niin suuria sanoja minuun sovitettuina.
— Selviäähän jo itse sanontatavasta, ettei sitä voi sanoa, pelastauduin. Muuten ymmärrät kai, ettei kukaan ihminen ole aivan huolia vailla.
— Kun on mennyt naimisiin sen kanssa, jota rakastaa!
— Silläkin on puolensa, mutta sitä et sinä voi käsittää.
— Kenties joutuu ojasta allikkoon, sanoi Gertrud ja nauroi. Mutta
Erikhän näyttää niin onnelliselta.
— Niinkö luulet? kysyin innokkaasti.
— Niinpä kyllä, vastasi Gertrud hiukan ihmetellen.
Heti sen jälkeen tuli Erik, ja nähtyämme hänet puhkesimme kumpikin nauruun, sillä hän näytti todellakin kaikkea muuta kuin onnelliselta. Hän suuteli minua raivostuneen näköisenä ja nyökkäsi Gertrudille.