— Tahtoisinpa tietää, kysyin minä, itkitkö Antwerpenin kukistumista esimerkiksi?
— Ant… werpenin kukistumista? toisti Gertrud, sitä kirjaa en ole koskaan lukenut.
12. Kannattaa olla rehellinen.
Kesäkuun 10 p:nä.
Kun asiaa oikein ajattelen, niin on kaikista, jotka tappiomme on saanut liikkeelle, Matilda auttanut meitä parhaiten.
— Kuulkaahan nyt, rouva, sanoi hän eräänä päivänä, nyt kuluu lihaa paljon vähemmän kuin ensi aikoina minun täällä ollessani, kuinka se on käsitettävä?
Ja kun en osannut vastata mitään, niin vastasi hän itse: se johtuu siitä, että herrasväki ei malta syödä, olenhan nähnyt miten vähän kasööri ottaa. Mutta hänenhän täytyy syödä, jos tahtoo saada voimia työhönsä.
— Eikö Matilda luule, että olen sanonut sen hänelle?
— Kyllä, mutta ei puhuminen auta. Minulla on toinen ehdotus. Tässä kuljeksimme me kaksi suurta naista eikä meillä ole muuta tehtävää kuin talouden hoito, sillä tuota pientä poikaa, joka soittaa kolme tuntia viikossa, en ota lukuun. Mitenkä onkaan, niin tulin ajatelleeksi, että minulla on erittäin hyvä makkaranteko-ohje. Niin että jos rouva luulee, voisimme valmistaa vähän makkaraa noin yksityisesti myytäväksi. Rouva kaipaa enemmän työtä ja herra enemmän ruokaa, ja sittenhän saataisiin molempia. Kun herra saisi nähdä kaiken tuon särpimen ja huomaisi, että me hankimme lihan omiksi tarpeiksemme ilmaiseksi, niin kyllä hän jälleen alkaisi syödä, siitä ei ole pelkoa.
Perustelut olivat sitovia, ja hetken mietittyäni minä suostuin.