— En, ennen kaikkea en niihin nähden.
— Vai niin, sinä väität siten. Ottakaamme esimerkki! Jos Erik lakkaisi rakastamasta sinua, pitäisitkö sitä pienenä asiana?
— Kyllä, niin tekisin.
Erik katsahti minuun kummastellen, mutta oli vaiti. Gertrud alkoi nauraa.
— En ensinkään tietänyt sinun olevan niin itsepäisen. Sinä sanot mitä tahansa mieluummin kuin myönnät olevasi väärässä. Vaikka maailman sotaa kestäisi sata vuotta, niin eihän kenenkään sydän muutu.
— Siihen riittää paljon vähempi, rakas Gertrud. Erik oli noussut ja ottanut hyllyltä nidoksen Välskärin kertomuksia.
— Tahtoisitko Kam, lukea jonkun luvun? sanoi hän. Otamme sen kohdan, jossa kuvataan kaikkein kamalinta aikaa Kaarle XII hallitessa. Sellaista ymmärtää.
Tottelin heti, eikä kestänyt kauan ennenkuin kaikki kolme olimme täysin siirtyneet tuohon vanhaan tuttuun kertomukseen. Minusta tuntui, etten milloinkaan ennen ollut ymmärtänyt sitä oikein tai voinut käsittää mitä merkitsee elää, tehdä jokapäiväiset tehtävänsä tietämättä mitä seuraava päivä tai seuraava kuukausi tuopi mukanaan kullekin itselleen ja koko maalle. Kun luku oli lopussa kysyin tahtoivatko he kuulla lisää.
— Ei, Jumalan tähden, sanoi Gertrud silmät kyynelten vallassa. Minä en kestä kuulla enempää.
— Kylläpä olet herkkä! sanoi Erik.