— Niin, sehän oli silloin. Mutta jos minä nyttemmin olen poissa tai kotona — — —.
— Tahdotko siis välttämättä puristaa esiin, että olen kaivannut sinua? Niin, Herran nimessä, niin olen tehnyt. On tuntunut sangen tyhjältä kaivatessani sinun huolenpitoasi, kysymyksiäsi, pientä jankutustasi. Ja on tuntunut hiljaiselta ja kuivalta, kaivatessani sinun lörpötystäsi, ollessasi iloinen, ja itkunpirahduksiasi ja — huomaan mitä tarkoitat — joskus myös sinun suuteloitasi. Mutta — tämä sanottiin hyvin vakavalla äänellä — sellaisilla kohtauksilla kuin tänään sinä vain vahingoitat omaa asiaasi. Tärkeänä edellytyksenä siihen, että yhteiselämämme käy siedettäväksi, on se, että sinä käsität, ettei mies voi aina olla samanlainen kuin kihlausaikana tai heti avioliiton alussa. On sietämätöntä aina joka hetki tuntea, ettei rouvansa mielestä vastaa tämän jumaloimisvaatimuksia. Se ärsyttää. Ellet voi viisastua, on se pahinta itsellesi, mutta hyvin ikävää minullekin, jos hetkenkään tahtoisit yrittää arvostella asiaa minun näkökannaltani.
Hetkenkään! niin saattoi hän sanoa: ikäänkuin juuri se ei minua piinaisi, etten voinut tehdä häntä niin onnelliseksi kuin tahdoin. Jos hän olisi tyytyväinen, olisin loistavan iloinen, vaikka itse olisin miten onneton tahansa.
— Sinä et käsitä minua, sanoin.
— Minä voisin sanoa samaa.
— Sitten ei tietenkään maksa vaivaa meidän puhua asiasta enempää, vastasin minä. Huomaan nyt, että on liian paljon pyydetty sinulta, että olisit minulle hiukan ystävällisempi. Minä en ole niin tyhmä, etten käsittäisi mistä se riippuu.
Jäinen kylmyys, sellainen, jollaiseksi kuvittelen kuolemaa, alkoi levitä pitkin jäseniäni, tuntui kuin suoneni olisivat kuivettuneet, ruumis tuntui lyijynraskaalta. Erikin sanat tuntuivat tulevan jostakin kaukaa. Hän oli kiivastunut tuosta ystävällisyyttä koskevasta huomautuksesta.
— Ystävällinen! huudahti hän, enkö minä ole ystävällinen, sepä hittoa! Ei, tunnusta vain, että sinä haluat rakkaudentunnustuksia, Kam, ja sinä tahdot, että minun pitäisi aina olla levoton siitä, etten voisi pysyttää rakkauttamme yhtä hehkuvana kuin ennen. Sahlgren sanoo, että nainen on sukupuolista käytännöllisin ja arkipäiväisin, mutta minä en käsitä, mistä hän on saanut sen päähänsä. Sinä ainakin olet niin haavemielinen kuin 25-äyrin kirja ja täynnä romanttisia kuvitteluja ja vaatimuksia, joita olet saanut romaaneista.
— Oh!
— Niin, keskellä olemassaolon taistelua ja tänä ahtaana aikana, joka antaa niin paljon ajattelemisen aihetta, tahdot sinä että meidän tulee yksinomaan elää toisissamme, onnemme valtaamina. Saat suoda anteeksi minulle, että pidän sitä hiukan kyynillisenä, Kamilla.