Kuulin huokauksen ja tunsin tartuttavan käsivarteeni takaapäin.
— Sinäpä olet juonikas! sanoi hän.
Käännyin varsin hyväntahtoisesti, sillä oli sentään helpottavaa, että hän puhui.
— Kuinka niin?
— Jos juuri minä olisin väittänyt sinun epäonnistuneen, niin silloinhan sinä voisit osoittaa mieltäsi. Mutta minähän en ole sanonut sanaakaan.
— Sinä olisit voinut väittää vastaan, vastasin minä tavalliseen mielettömään tapaani.
— Vastaus tuli salamannopeasti ja kuului, kuten odottaa sopikin:
— Vai niin, senkö vuoksi, että minun piti väittää vastaan, kuin…? Tahdotko sinä panna minut poistamaan sinusta harhaluuloja, joita sinulla ei kuitenkaan ole?
— Enpä suinkaan, Erik, sanoin minä, kyllä se oli totta. Sinä olet ollut niin epäystävällinen, niin välinpitämätön entiseen verrattuna, niin ettenhän voinut luulla muuta kuin että olit kyllästynyt minuun.
— Kuulehan, sanoi Erik. Minähän olen mennyt naimisiin kanssasi. Etkö voi pysyä siinä? En minä olisi niin tehnyt, ellen olisi hyväksynyt sinua.