— Sitä emme tiedä, mutta hän on vangittu minun toimestani.
Erik otti taskustaan säästöpankkikirjan ja antoi sen minulle. Aukaisin sen ja huomasin siinä olevan 554 kruunua minun nimelläni.
— Sinähän ne enimmäkseen olet näperrellyt kokoon, sanoi hän ystävällisesti. Avattuani säästölaatikon — onneksi on minulla avain itselläni — löysin mitä ihmeellisimpiä asioita. Eräässä silkkipaperikäärössä oli viisikymmentä kruunua ja päälle oli kirjoitettu: "kävelypukuni"; toisessa oli: "kuukauden jälkiruokamme", eräässä oli: "helluntaimme", toisessa: "pumpuli- ja silkkisukkien erotus". Mutta enimmän vihloi mieltäni, Kamilla, pieni 1:50 sisältävä paketti, jossa oli: "aamupäiväkahvini, oijoi, niinpä niin". Tiedätkö ehkä kenenkä aamupäiväkahvi se oli?
— Sen saman, sanoin minä, joka huomenna juo sen täydelleen. Kuulehan, jatkoin, nyt voimme ajatella vähän itseämmekin.
— Kyllä, sanoi Erik, ellei tule liian kalliiksi. Älä nyt tule vaateliaaksi, Kamilla!
— Kyllä, Erik, niin vaateliaaksi, että tulen toivomaan kaikkein kallisarvoisinta.
Ovikello soi. Siellä oli sähkösanomapoika. Erik repi auki sähkösanoman.
— Hyvin tehty, Erik lanko! oli siinä, ja professorin allekirjoitus.
Erik teki jotakin, mitä en ollut nähnyt hänen ennen tekevän. Hän sylkäisi suoraan avonaisesta parvekkeen ovesta S:t Erikinkadulle.
— Ihmiset ovat näköjään hulluja, sanoi hän.