19. Kuolema ja rakkaus.
Elokuun 5 p:nä.
Onni ei pysy kauan kirkkaana, tuskin niin kauan kuin kupari keittiössä. Pian tuli jokapäiväiseksi herätä aamuisin omistaen rahaa pankissa, ja elämä oli entisen kaltaista. Toisin sanoen, kodilla oli iloisempi leimansa. Erikillä ei enää ollut tuota yhteenpuristunutta katsetta eikä hän enää tuntenut olevansa huonon onnensa nöyryyttämä tai kohtalon murjoma. Ja minunkin mielialani oli tasaisempi kuin silloin, jolloin kaikki on yhdentekevää.
Eräänä päivänä sanoi Erik: — Toverit palaavat kotiin lomaltaan, ja vaikealta tuntuu kuulla miten ihanaa heillä on ollut. Ensi viikolla lähtee Sohlberg Norlantiin kuljeksimaan kolmeksi viikoksi, tuo onnen poika.
— Silloin pitää sinun seurata mukana, jos voit saada lomaa, sanoin minä. Nyt on sinun vuorosi, ja rahaa meillä on, Jumalan kiitos.
— Ei minulla ole mitään rahaa, sanoi hän. Mutta minä huomasin kuinka hänen katseensa kirkastui. Vaikka voisinhan ehkä lainata sinulta? Varmaankin kykenen talvella uusine voimineni ansaitsemaan jälleen tuon summan. Ajattelehan, mitenkä ihanaa olisi päästä matkaan, Kam!
Minulle ei ensinkään ollut mikään pettymys, ettei hän koskaan puhunut minun mukaan ottamisesta, ei edes toivomuksena. En itsekään ollut ajatellut sitä mahdolliseksi.
— Kysy huomispäivänä, sanoin minä. Onko Sohlberg hauska matkatoveri?
— He ovat hyvin hauskoja ja iloisia, sekä hän että hänen rouvansa, sanoi Erik.
Niin, Jumala armahtakoon, miten he olivat hauskoja ja iloisia! Siinä määrin, että olivat viemäisillään hengen minulta. Tapasimme heidät eräänä iltana Eläintarhan kaivohuoneella, sittenkuin oli sovittu matkaseurasta, ja heillä ei kummallakaan ollut järkevää sanaa sanottavana. Pila koski etupäässä sitä, että nyt rouva pysyttelisi minun Erikini seurassa muka, ja hänen miehensä saisi katsella heitä kaukaa. Ja Erik oli varmaan voimakkain, ja hänen täytyi luvata kantaa häntä kaikkien rapakkojen yli (hän sanoi rapakkojen), muuten hän ei saisi tulla mukaan j.n.e. Ah, niin hirveän hassua! Tämä aihe antoi meille työtä kahdeksi tunniksi. En milloinkaan elämässäni ole ollut niin väsynyt kuin silloin, kun vihdoinkin läksimme. Minulla ei ole mitään taipumusta leikillisyyteen!