VENHELAULU.
Venheemme yllä on suuri valkea kuu.
Lootukset kuihtuvat hiuksillani,
ja sydämeni tahtoo huutaa.
Rannalta tulevat läikkyen hullut tuoksut,
puhkeavan bakulan ja mangopuun.
Oi kukat, olen humaltunut huumeestanne!
Soutakaamme kauemmaksi, armas,
missä tähdet loistavat yllä ja alla!
Kaukainen huilu soi rakkautta, kuolemaa.
VALKOISET PYHIMYKSET.
Hän ei voinut mitään tehdä, sytytti vain punaisen lyhdyn ja suitsutuksen pienen epäjumalan eteen. Hän katseli nöyrästi joutilaita käsiä helmassaan. »Ystäväni on niitä suudellut, ne ovat pyhät.»
Hän olisi tahtonut panna ne kapealle alttarille pitkien kynttiläin keskelle, ettei noiden suudelmain jälki olisi kulunut pois. Hän olisi tahtonut palvella niitä kuin kahta valkoista pyhimystä.
IKÄVÄ.
Yötaivas, ystäväni, kaartuu ylitsemme kuin kukka sinimusta, valtainen, ja ovat tähdet niinkuin kultakuoriaiset ja käyvät hunajata etsien.
Niin nuorina, niin täynnä ikäväämme yön terälehtein alla kumpikin me valvomme ja lyövät sydämemme kuin häkkilinnut taivaan laitoihin.