Oi metri, koska sulle saan laulaa lauluni? Jo pakahduttaa kaipuu mun paasirintani! Oi meri, mistä laulun sa syntysanat sait? Vuosmiljoonat ma varton mut rintani on vait.
I.
MA VALKOPORTISTA KÄYN KIRKKOMAALLE…
Ma valkoportista käyn kirkkomaalle. Jo ehti esikevät pälvineen, ja nuori koivu keltasirkkuineen suo varjon vainajalle autuaalle.
Tän' aamuna on kaikki ihmeellistä.
Tuoll' ylle harmaan hautagraniitin,
ah, aukee hyasintti puhtahin
kuin hymy unelmien syvyyksistä.
Kas, kirjoperho kevään ensimmäinen!
Sen koen vangita ma kätehen,
mut lailla vilkkaan päivänsätehen
se liukuu pois kuin kullanhöytyväinen.
Mua varten raikkaan, virkistävän juoman
tää aamu sekoittaapi maljassaan.
On siinä tuoksu tuoreen, mustan maan
ja loiste veden vuoripuron tuoman.
Nyt tunnen tunkeuvan tietohoni
ma sanan voimallisen, lempeän,
mi lailla elonnesteen väkevän
taas uudeks muuttaa koko olentoni.
Oi sydän sua, lohdutonta lasta, jok' uskonut et jälleen syntyväs! Kuink' usein vaienneekin sykintäs, uus elo aina versoo kuolemasta.