"No, miksi sitten sanot —?"
"Luentojen laita on sama kuin uimisen. Vasta sitten, kun on tarpeeksi kauan ponnistellut voidakseen vaivatta päästä eteenpäin, käsittää miten ihanaa tuo liikunto todellakin on. Täytyy tuntea olevansa jonkun verran perehtynyt tieteiden elämänveteen voidakseen siitä nauttia."
"Pitääkö minun sitten jättää silleen?"
"Ei, mutta älä luule, ettei tarvitse muuta kuin 'käydä luennoilla'. Yhtä ja toista voit esimerkiksi kysyä minulta, ja onhan sinulla sitten Elsa ja Einar; heillä on oikeat uimaotteet. Kas niin, hyvästi nyt! Me kai tapaamme ainakin kerran päivässä kadulla — niin tehdään täällä — mutta jollemme sattuisi tapaamaan, niin ole kiltti ja odota minua kello seitsemän lauantaina. Silloin tulen sinua hakemaan."
Sillä aikaa kun Barbro oli ulkona, tarkasti isoäiti Barbron pukuvaraston, jonka Saara oli järjestänyt. Niistä puvuista, jotka hän oli saanut matkaansa, kävi liiankin selvästi ilmi, että ne olivat ommellut vanhan neidin ohjeiden mukaan. Ne olivat kovin puisevia ja mauttomia, kaikki erittäin vankkatekoisia, ja isoäiti tahtoi, että Babin tuli osata antaa arvoa kauneudelle myöskin puvuissa; sentähden hän päätti heti hankkia muutamia uusia pukuja. August ja Ulla manatkoot sitten hänen turhamaisuuttaan; nyt oli lapsi hänen luonaan, ja hän tahtoi tehdä nämä kuukaudet hedelmällisen kukoistaviksi Barbron elämässä, kun kaikki oli kaunista ja lupaavaa.
Saman päivän iltapuolella isoäiti ja Barbro matkustivat Kööpenhaminaan lauantaihin saakka, ja kumpikin oli yhtä lapsellisen huvitettu ostellessaan suurista kauppahuoneista vaaleita, keveitä pukuja, hienoja jalkineita, silkkisukkia ja sormikkaita.
Myöskin viuhkan isoäiti osti, mutta se oli antiikkinen ja ollut aikoinaan erään rokoko-kauden huomatun hovinaisen omaisuutta. Sen norsunluisilla lehdillä oli helein värein maalattu kevätmaisema. Helakkakukkaisten puiden alla kulki valkopukuinen, haaveileva tyttö. Sinisessä ilmassa näkyi joutsenia. Toiselle puolelle oli taiteilija sirotellut vuokkoja ja lemmikkejä.
Barbro ei ollut milloinkaan uskonut voivansa tuntea itseänsä niin onnelliseksi, ettei uni ottanut tullakseen, mutta näinä iltoina tapahtui, että hänen oli sanomattoman vaikea erota päivän iloisista muistoista. Eikä hän ollut milloinkaan kuvitellut, että pukujen ostaminen tuottaisi iloa, ihan oikein sellaista iloa, että joka esineen voi ottaa syliin ja odottaa siltä elävää vastausta. Aivan kuin joku olisi lukenut runon tahi sadun. —
Sunnuntaina tanssiaisten jälkeen Barbro kirjoitti päiväkirjaansa:
"Lundissa maaliskuun 8 p. Lund on ehdottomasti maailman hauskin kaupunki, enkä minä voi milloinkaan unohtaa, kuinka rajattoman hauskaa minulla oli eilen. Ei mikään käynyt hullusti. En tehnyt ainoatakaan mainittavaa tyhmyyttä. Sonja sanoi, että kaikki pitivät minua hilpeän ja hauskan näköisenä. Hän itse oli aivan ihastuttava. En milloinkaan ole nähnyt mitään niin viehättävää. Ja Inger Thomasista minä pidän jo hyvin paljon. Hänessä on jotakin erikoista. Hän välittää varsin vähän omasta minästään. En nähnyt hänen peilailevan kertaakaan enkä kohentelevan kampaustaan. Hän on sellainen tyttö, josta Holger Boye pitää, luonnollinen ja sukkela ja varmaankin myös hyväsydäminen. Häpeä sanoa, mutta minusta tuntui nololta, kun Holger astua lylleröi rinnallani sisään. Joka tapauksessa hän tanssii erinomaisesti. Ja sisäisesti hän on kookas mies. Urban Freiden kanssa tanssin kaksi tanssia. Hänellä on todellakin uskomattoman paljon tyttötuttavia. Ei ole yhtä helppoa puhella 'Seikkailun' kuin Holgerin kanssa — mutta —"