"Jos sinä aristelet lukea niin monen kuullen", sanoi Eedit Elisalle, "niin saattaahan isä tahi Kristian sen tehdä. Sopivintahan oikeastaan onkin, että isäntä itse pitää kotihartautta."
Mutta isännistä ei kumpainenkaan tahtonut lukea rukousta. Eeditpä ei kuitenkaan hellittänyt. Majurin hän tosin pian jätti rauhaan, mutta Kristian ei niin vähällä päässyt. Viimein piti tämä helpompana suostua iltarukouksen toimittamiseen kuin kauemmin kinaili vaimoansa vastaan.
Elisaan teki tämä Kristianin ensimmäinen toimi perheenisäntänä liikuttavan vaikutuksen, vaikkakin hän huomasi, ettei Kristian uuteen tehtäväänsä oikein pystynyt. Hän luki nopeaan ja hutiloimalla, ja päästi helpotuksen huokauksen, kun tehtävä oli loppuun suoritettu. Mutta Eedit oli varsin tyytyväinen, kun oli saanut tahtonsa tapahtumaan, hän tahtoi mielellään näyttää Elisallekin, miten suuri vaikutusvalta hänellä oli Kristianiin.
KADESKYMMENESVIIDES LUKU.
Suuret surut ylentävät mielen, ja ihastuksella voidaan antautua mitä suurimpiin uhrauksiin, mutta pienet harmit, ne mieltä ärsyttävät ja alituinen peräytyminen saattaa ajanoloon käydä varsin tuskastuttavaksi. Sen sai Elisa nyt kokea. Jos hän tähän asti olikin voinut vapautua kaikenlaisesta naisellisesta pikkumaisuudesta, huomasi hän nyt, että ulkonaiset olosuhteet olivat häntä siinä paljon auttaneet. Hän koetti olla huomaamatta, miten hän aina kälynsä rinnalla joutui varjoon, ja että hänen vaikutuksiaan sekä kodin piirissä että sen ulkopuolella vastustettiin. Mutta turhaan! Hän ei päässyt näitä näkemästä eikä tuntemasta. Ylevämielisesti koetti hän olla niistä välittämättä, mutta siinäkään ei hän kauan onnistunut.
Eräänä iltana istui hän kirjoituspöytänsä ääressä. Almanakka oli levällään hänen edessään; hänen oli tapana piirrellä siihen muistelmiaan ja ajatuksiaan. Hän ajatteli päivän kuluneita pikku tapahtumia, ja ajatellessaan rypisti hän silmäkulmiaan niin, että syvä uurre muodostui otsalle.
"Ei mitään, jota kannattaisi muistiin kirjoittaa", virkkoi Elisa itsekseen, ja katkeruuden ilme, hänelle kokonaan vieras, levisi kasvoille.
Hän veti pöytälaatikon auki ja heitti almanakan sinne. Silloin sattuivat hänen silmänsä paperiliuskaan, johon oli ainoastaan muutama sana kirjoitettu ja joka nähtävästi kauan oli laatikossa maannut. Ainoastaan kuusi sanaa oli siihen kirjoitettu ja aikoja sitten kylmennyt käsi oli ne sinne piirtänyt:
"Pese minut, että minä lumivalkeaksi tulisin!" Kaikessa yksinkertaisuudessaan puhuivat nämä sanat voimakkaasti Elisalle ja tukahuttivat katkeruuden hänen mielestään.
Lumivalkeaksi! Ja kuinka kaikkea muuta kuin lumivalkea hän oli! Taas heräsi Elisa entiseen tapaansa ikävöimään puhdistusta, eikä ainoastaan puhdistusta suurista synneistä, vaan kaikista joutavista pikkumaisuuksistakin.