"Mitä? Keuhkotautiko? Se on mahdotonta."
"Niin sanoi lääkäri minut tarkalleen tutkittuaan. Sitä ei voi epäilläkään", vastasi Riise.
"Ja sen ilmoitat minulle noin suoraa päätä. Mies, etkö ymmärrä, että ikäviä kuulumisia pitää lausua varovaisesti?"
Majuri pelkäsi ylen paljon mielenliikutuksia ja ajatteli nytkin ensi sijassa, miten voisi varjella omaa sisuansa kuohumasta yli äyräitten. Mutta nähdessään nuoren miehen vaikeasta taudistaan huolimatta niin tyynenä, heltyi hänen sydämensä. Hän koki lohduttaa sekä itseänsä että sairasta sillä, etteivät ne aina paikkaansa pidä, ne tohtorin taudinmääräykset. Kuljeskellen edestakaisin lattialla luetteli hän toisen tapauksen toisensa perästä, missä lääkärit olivat erehtyneet. Ja erehtynyt tietysti tämäkin oli. Keuhkotautia Hirvenhovissa; sen mielettömämpää ei oltu ikänä kuultu. Olihan Hirvenhovin ilmanala terveellisyydestänsä maankuulu.
Näin jutellen onnistui majurin ainakin itsensä puolesta päästä siihen vakaumukseen, että hän tiesi asian oikean laidan. Vastaväitteitä hän ei kärsinyt, eikä nytkään suonut maisterille suunvuoroakaan. Hirvenhovista lähteminen ei näin ollen saisi tulla kysymykseenkään. Ja jos asia todella olisi, kuten tohtori kuvitteli, niin pitäisi Riisen sitä suuremmalla syyllä jäädä. Laitettaisiinko Hirvenhovista sairas mies matkaansa? Ei ikinä!
"Eihän sinulla sitäpaitsi ole mihin mennäkään. Ei kotia eikä perhettä. Minnekkä sitten täältä lähtisit?" kysyi hän, tosin sydämellisesti, vaikk'ei juuri hienotunteisesti.
"Menisin johonkin sairaalaan."
"Sairaalaan? Olisiko siellä parempi ollaksesi kuin Hirvenhovissa? Ei, tänne jäät, poikani, ja täällä paranet; sen saat vielä varmasti nähdä."
"Lääkäri arveli, etten eläisi yli talven", lisäsi Riise.
Majuria kauhistutti ajatus, että hänen talossaan joku kuolisi. Hän ei ollut milloinkaan nähnyt kenenkään kuolevan ja piti erityisenä Jumalan sallimuksena sen, että hänen vaimonsa oli sairastunut hänen poissaollessaan ja kuollut ennenkuin hän ennätti saapua kotiin.