Maisteri hymyili:
"Minua säälittää neiti Spitzenholdt erittäinkin hänen unettomuutensa tähden."
"Äh, kyllä hän nukkuu", vakuutti Kristian, "hän on kaikista meistä tervein, vaikka luulee kuolintautia potevansa".
"Luulotellut kärsimykset ovat usein paljon vaikeammat kuin todelliset", vastasi maisteri astuen ylös portaita, jotka johtivat kouluhuoneeseen.
Luutnantti katsoi hänen jälkeensä. Riisen laiha haamu ulkonevine olkapäineen erosi jyrkästi hänen omasta voimakkaasta ruumiinrakenteestaan.
"Riise!"
Maisteri kääntyi ja katsahti kysyen häneen. Kristian huomasi nyt, että hänen naisellisen lempeitä, sinisiä silmiään varjosti tumma kehä, ja ohuilla huulilla lepäsi hiljaisen kärsimyksen leima.
"Sinä se olet viettänyt unettoman yön, eikä Silla-täti", hän sanoi.
"Kaiketi minä vaan kuvittelin valvoneeni", vastasi maisteri hymyillen.
"Tule kalaan minun kanssani ja anna tenaville lupa tänään", ehdotti
Kristian.