"Niinpä niin!"
"Mutta tuskin olisi hän milloinkaan siihen johtopäätökseen tullut, jos hänen järkensä olisi lannistettu heti, kun se alkoi tehdä ensimmäiset lentoyrityksensä aatosten maailmassa. Silloin olisi hän varmaan jäänyt niskoittelemisen tilaan, nyt hän sitävastoin väsyksiinsä asti haeskeltuaan kaikki viisasten opetusjärjestelmät läpitsensä, on vihdoin palannut lapsuutensa uskoon levähtämään. Ei ketään voi pakottaa uskomaan."
"Ei suinkaan vastoin hänen omaa tahtoansa", myönsi Kustaa Aadolf. "Mutta jos ihminen vaan oikeen tahtoo, niin saattaa hän päästä uskoon suoremminkin ilman pitkiä kiertoteitä."
"Siitä älä ole niin varma", sanoi kirkkoherra, "kaikki eivät sinun laillasi ole jo syntyessään saaneet uskon armolahjaa omakseen. Monet saavat taistella vuosikausia kestävän pimeyden kanssa pyrkiessään valoon."
"Usko ei suinkaan ole minullekaan synnynnäistä", vastasi Kustaa Aadolf. "Minä taistelin ilman uskoa ja olin jo aivan menehtymäisilläni, kun se äkkiarvaamatta Jumalan lahjana minulle annettiin."
"Mutta ainakaan eivät sinun taistelusi liene järkiepäilyksistä johtuneet. Sitä en minä ainakaan saata luulla", huomautti tohtori Hessel hymyillen.
"Johtuivat tavallaan, sillä mielestäni oli vallan järjenvastaista, että minun laiselleni onnettomalle kurjalle vielä armo tarjona olisi. Jos vaan silloin olisin järkeni kehoitusta seurannut, niin varmaankaan en olisi koskaan Jumalan luokse tullut."
"Synnintunto ei estä löytämästä tietä Jumalan sydämeen", sanoi kirkkoherra miettiväisesti. "Päinvastoin se pikemmin siihen auttaa."
"Siis on hyvä syntiä tehdä", huomautti tohtori Hessel, puhaltaen imukkeen puhtaaksi viskattuaan siitä sikaripätkän pois.
"Ei suinkaan, vaan tuntea syntisiä", vastasi kirkkoherra.