Usein hän oli jo kysymäisillään siitä, mitä Garth maatessaan ajatteli, mutta juuri kun hänen piti se tehdä alkoi hänen sydämensä tykyttää pelosta eikä hän uskaltanut tuoda esiin kysymystä. Gunnel ikävöi saada puhua Garthille, miten epätoivoissaan hän oli siitä, mitä oli tehnyt hänelle sekä puolustautua sillä, miten epätoivoinen hän oli ollut sen tehdessään. Mutta hän ajatteli, että tuon kaiken Garth kyllä ymmärsi kuitenkin eikä pehmenisi siitä, että hän sen sanoisi. Hän tahtoi kerjätä hänen anteeksiantoaan, mutta pelko saada kuulla hänen vastaavan, ettei hän voi anteeksi antaa, pidätti häntä.
Ja kun hän ei mitään uskaltanut sanoa siitä, mikä poltti häntä yhä kiivaammin, kävi hänelle vaikeaksi puhua muusta, ja senvuoksi hän pian kävi yhtä äänettömäksi kuin Garth.
Ja tässä kiusallisessa molemminpuolisessa äänettömyydessä tuli ja meni pikku tohtori, uskollisena kutsumuksessaan ja ystävyydessään. Hän hoiti haavaa huolellisesti, mutta hänen tarkkaavaisuutensa oli yhtä valpas sekä potilaan että hoitajan sieluntilaan nähden ja hän oli huolissaan kummastakin.
Hän tunsi Gunnelin ja hän olisi ilman tuota silminnähtävää todistettakin, jonka haavan laatu samoinkuin molempien olento antoi hänelle, voinut laskea minkälaiseen tekoon sellainen itsekäs, välitön ja intohimoinen luonne kuin Gunnel saattaisi ryhtyä sinä epätoivoisena hetkenä, jolloin hänen rakastettunsa piti lähteä hänen luotaan — jos hän voi lähteä. Ja hän tunsi Garthiakin tarpeeksi ymmärtääkseen hänen suuttumuksensa sellaisen kohtelun alaiseksi joutumisesta. Häneen koski niin kipeästi noiden kumpaisenkin takia, ja hän tunsi itsensä syvästi huolestuneeksi heidän tähtensä.
Hän huomasi vaarallisen äänettömyyden heidän välillään ja odotettuaan turhaan, että jompikumpi itsestään katkaisisi sen, käsitti hän, että hänen oli käytävä asiaan.
Jos hän olisi ollut sellainen, joka antaa sattumien johtaa itseään, olisi hän, valitessaan kummanko kanssa hänen ensiksi pitäisi puhua, tullut valinneeksi Gunnelin, sillä hänen kanssaan hänen oli helppo päästä kahden kesken. Mutta hän neuvotteli tapansa mukaan viisautensa kanssa, ja hänen viisautensa sanoi hänelle, että se, jonka kanssa hänen pitäisi puhua, oli Garth.
Ei ollut helppoa päästä kahdenkeskiseen keskusteluun Garthin kanssa, sillä Gunnel oli aina sairaan huoneessa, eikä tohtorin suunnitelmaan kuulunut että Gunnel aavistaisi hänen miehensä saaneen mitään ulkoapäin tulevaa sysäystä äänettömyytensä katkaisemiseen.
Vihdoinkin eräänä päivänä olot olivat suotuiset pikku tohtorille. Hänen käyntinsä aikana kutsuttiin Gunnelia ottamaan vastaan vieraita, joita ei voitu palauttaa takaisin.
Garth makasi silmät ummessa eikä osoittanut huomanneensa vaimonsa poistumista huoneesta.
Hilma Grot asetti sormensa hänen valtimolleen. Hänellä oli virallinen ilmeensä eikä hänen kosketuksessaan ollut mitään, joka oli aiottu ilmaisemaan hänen toivomustaan puhua Garthin kanssa. Mutta kuitenkin tämä katsoi pikaisesti ylös ja kiinnitti kysyvän katseen tohtorin kasvoihin aivankuin tämä olisi sanonut jotain.