— Menen katsomaan kuka tuli, sanoi hän tyynesti, korjaili yhtä ja toista Garthin ympärillä ja nosti kirjan, jota tämä oli alkanut lukea, hänen saatavilleen, nyökkäsi hänelle iloisemmin hymyillen kuin pitkiin aikoihin ja jätti hänet sitten.
Istuessaan autossa Hilman vieressä, puristi hän kovasti ystävänsä pientä lujaa, leveää kättä.
— Henning oli sydämellinen minulle, hän katsoi minuun kuten ennen, vaikka hän ei tiennyt minun olevan tulemaisillani sairaaksi ja lähtemäisilläni kotoa! Hän pitää minusta jälleen! riemuitsi Gunnel. Se tekee minut niin onnelliseksi, niin että nyt en välitä yhtään kivuista, en välitä edes siitä, jos kuolen. Sano se hänelle, kun kaikki on ohi.
3.
Kun Gunnel oli jättänyt hänet, otti Garth kirjan, jonka Gunnel oli pannut esille, ja alkoi lukea.
Mutta kirja ei kiinnittänyt hänen mieltään, hän pani sen pian pois.
Hän ihmetteli kuka oli tullut Gunnelin luo. Se oli pitkä vierailu, koska Gunnel viipyi niin kauan.
Garthiin oli tehnyt hyvän vaikutuksen se lyhyt hetki, jonka Gunnel viimeksi oli viettänyt hänen luonaan. Oliko hän tosiaankin ollut erilainen, vai oliko hänen omassa tunteessaan tapahtunut jokin muutos, joka oli täyttänyt ne minuutit yhteensulautumisen lämmöllä? Min hän kysyi itseltään ja totesi ilolla, että hän tunsi ihan toista Gunnelia kohtaan nyt kuin ennen. Hän ei vain säälinyt häntä, Gunnel oli taasen herättänyt hänen hellyytensä.
Hän ikävöi Gunnelin tulevan takaisin.
Minkätähden hän viipyi niin kauan? Hän tahtoi ainakin tietää, kuka hänen luonaan oli. Hän soitti kelloa, joka oli hänen vieressään pöydällä. Lapsentyttö tuli sisään.