Hän avasi oven ja meni hiljaa huoneeseen, niin hiljaa, että se herätti Garthin huomiota. Garth katsoi kysyvästi häneen.
Gunnel järjesti hänen peittonsa ja lakanansa, jotka olivat liukuneet syrjään. Garth katsoi yhä häneen, hän näytti erilaiselta.
— Onko jotain tapahtunut! kysyi hän.
— Ei. Ei meidän maailmassamme ainakaan. Muuallahan tapahtuu kauhean paljon joka hetki. Onko jotain, jota voin tehdä hyväksesi?
Hänessä oli jotain niin pehmeää ja hiljaista, hänen äänensä kuului ikäänkuin hyväilyltä, ja hän katsoi Garthiin erikoisella tavalla.
Hänessä oli ollut, hänen ollessaan Garthia vastaan tekemänsä synnin painon alla, jotain masentuneen nöyrää, nyt häneen oli tullut yht'äkkiä jotain uutta arvokkaisuutta, joka miellytti Garthia.
Gunnel taputti keveästi hänen kättään, joka oli peitolla. Jos hän jonkun kerran viimeksi kuluneina päivinä oli uskaltanut hyväillä häntä, oli hän tehnyt sen niin arasti kuin olisi kerjännyt saada tehdä sitä. Nyt hän teki sen ikäänkuin tahtoen antaa jotain. Ja siitä Garth piti.
Garth käänsi kätensä ja tarttui Gunnelin käteen ja veti sen itseään kohti ojentaen samalla toisen käsivarren häntä kohti. Gunnel ymmärsi, mitä hän tahtoi ja kumartui hänen ylitseen, ja he suutelivat toisiaan sydämellisesti. Se suutelo sanoi Gunnelille, että nyt tuli tunnekin anteeksiantoon. Hänen lävitseen virtasi onnen tunne, joka teki hänet voimakkaaksi.
Hän suuteli Garthia vielä kerran ja katsoi lämpimästi häneen. Hänen katseessaan oli jotain äidillistä. Hän ajatteli, että Garth kyllä jälkeenpäin olisi kiitollinen näistä hetkistä.
Kello soi, ja Gunnel ymmärsi, että sen täytyi olla Hilma Grot.