Kuinka Garth saattoi niin kokonaan iloita jostain sellaisesta, jolla oli myös niin kauhistava puoli? Eikö se ollut itsekästä? Eikö hänellä ollut ajatustakaan häntä varten, joka jätettäisiin?
Mutta jos hän saattoi tuntea itsekästä iloa, ei hän ehkä ollutkaan kypsä otettavaksi. Se ajatus tuli lohdutuksena hänelle.
Ennenkuin hän tuli sanoneeksi mitään siitä, mitä ajatteli, puhui Garth jälleen.
— Maailma ei sentään ole niin hylätty hänen poissa ollessaan, kuin miltä voi näyttää. Hän on jättänyt leiviskänsä palvelijoilleen. Niitä on hoidettava uskollisesti ja ahkerasti.
— Sinä olet yksi niistä, sanoi Gunnel hiljaa.
Garth ei vastustanut häntä, sillä hän tiesi olevansa maailmassa kuninkaansa palvelijana. Mutta, hänen kasvojensa vakavuus osoitti, miten syvästi hän tunsi edesvastuunsa ja rakasti sitä.
— Ensimmäinen, mitä hän tekee, kun hän tulee, on tilinteko meidän kanssamme, sanoi hän miettivänä.
— Silloin sinut asetetaan viiden tai kymmenen kaupungin haltijaksi, sanoi Gunnel hiljaa.
Hän puhui lämpimästi, mutta hänen sanoissaan oli kuitenkin jotain ylpeyden viettelystä, hänen sitä tarkoittamattaan.
Garth ei huomannut sitä, se rakkaus, joka täytti hänet ja kävi palavaksi Herran tuloa ajatellessa, oli hänen paras turvansa.