— Maailman, joka on niin täynnä vihaa ja väkivaltaa ja valhetta kuin meidän, ei voi juuri sanoa kunnioittavan häntä — rakkautta, hiljaisuutta, totuutta, — kuninkaanaan. Vai mitä sinä arvelet?
— Mutta kaikki taistelevathan rukoilevat Jumalaa, vastasi Gunnel hieman ivallisesti.
— Sanoilla, mutta totisesti eivät teoissa. Maailman teot huutavat kanuunanjyrinän voimalla: "Emme tahdo tätä kuninkaaksemme." Mutta — ja tässä tuli hänen liekehtivään katseeseensa lämpimämpää kiiltoa — maailman hätä huutaa aivan päinvastaista.
Hän katsoi jälleen ulos avaruuteen ja Gunnel tarkkasi jännittyneenä hänen kasvojaan, onnellisesti tietoisena siitä, mitä Garth ei näyttänyt huomaavan: että hän puhui hänen kanssaan avomielisesti ja luottavasti, ikäänkuin hän olisi varma tulevansa ymmärretyksi.
— Miten luulet käyvän! kysyi Gunnel. Tuleeko hän takaisin ja tekeekö hän itsensä kuninkaaksi väkivallalla?
— Hän tekee itsensä kuninkaaksi oikeudella, vastasi Garth pikaisesti.
Sitten hänen kasvonsa kirkastuivat sydämellisestä ilosta.
— Hän tulee! Meillä on oikeus odottaa häntä millä hetkellä tahansa!
Gunnel katsoi häntä ihmetellen. Oli selvää, että se, mistä hän puhui, oli hänelle elävää todellisuutta.
Häntä ahdisti, kun hän näki sen, ja hänen mieleensä muistuivat nuo sanat, että kaksi ovat yhdessä, mutta Herran tullessa toinen otetaan ylös ja toinen jätetään.