Ei parta eivätkä viikset saattaneet salata suun luonteenomaista ja tuntehikasta piirrettä tai jyrkkää, hieman ulkonevaa leukaa. Selväpiirteiset kulmakarvat älykkään, sielukkaan otsan alapuolella varjostivat hallitsevia silmiä. Hiusmarron voimakas viiva samoin kuin koko kankea leikattu tukka, joka nousi ylöspäin ohimoilta, teki hänet leijonamaisen voimakkaan näköiseksi.
Hänen nimestään ei Gunnel ollut saanut selvää esittelyssä, ja hänen toimestaan hän sai selvän myöhemmin, mutta heti hän tunsi tavanneensa selväpiirteisen personallisuuden, joka hallitsi hänen personallisuuttansa. Hän ei ollut koskaan ennen kokenut mitään sellaista ja hän tunsi olevansa ikäänkuin ihmeellisessä unessa.
Purjeveneessä oli mukana koko seurue, mutta Gunnel huomasi, että Garth antoi hänelle parhaan paikan, ja milloin tahansa hän katsoikin tuohon perässä olevaan hoikkaan olentoon, hän kohtasi tämän välittömän katseen ja oli huomaavinaan siinä mielenkiintoa, joka vielä lisäsi hänen omaansa.
Henning Garth tiesi enemmän Gunnelista kuin tämä hänestä, heidän ensi kertaa tavatessaan, sillä Gunnel oli edellisenä keväänä julkaissut novellivihkosen, ja Garth oli lukenut sen.
Novellit olivat omintakeisia, hyvin realistisia ja kyvykkäästi kirjoitettuja, ja senvuoksi hän uteliaan mielenkiintoisesti Gunnelin ensi katseessa kohtasi nuoren naissielun, joka ne oli sepittänyt.
Niissä oli sellaista, joka oli häntä miellyttänyt, ja sellaista, joka oli tuntunut poistyöntävältä, mutta hänen mieleensä ei johtunut omasta aloitteestaan ruveta ilmaisemaan hänelle kiitostaan tai moitettaan. Hän ei antanut Gunnelin edes tietää, että oli lukenut hänen kirjansa, vaan hän tahtoi Gunnelin tietämättä tehdä huomioita nähdäkseen, kuinka paljon hän oli yhtä esikoisteoksensa kanssa. Ja hän huomasi hänet yhtäpitäväksi sen kanssa. Hänestä Gunnel oli tuossa istuessaan hänen edessään veneessä ikäänkuin ilmi elävä novelli ja herätti hänen mielenkiintoaan enemmän kuin mikään kirjoitettu oli koskaan voinut tehdä.
Ensiksi Garth oli kiinnittänyt huomionsa Gunnelin silmiin, jotka hän oli siristänyt pieniksi paremmin nähdäkseen, sillä hän oli selvästi hyvin likinäköinen. Mutta tultuaan lähemmäksi ja saatuaan nähdä Garthin tämän seisoessa toinen jalka veneenlaidalla ja toinen laiturilla valmiina auttamaan häntä veneeseen, olivat hänen silmänsä suurenneet ja sädehtineet kohteliasta ystävällisyyttä. Miten vähäpätöinen hänen katseensa säteilyn aihe lie ollutkin, niin oli siinä ollut ihmeellistä kauneutta, ja se oli merkillisellä tavalla liikuttanut Garthia.
Gunnelin silmissä oli jotakin erikoista. Hänen katseensa näytti alinomaa etsivän jotain sen takaa mitä hän katsoi. Kun hän vain sai nähdäkseen jonkun tai jotain, joka herätti hänen mielenkiintoaan, sädehti hänen katseensa tyydytyksestä, sähköisenä ja nopeaan, saaden taas seuraavassa hetkessä tuon kaihoisan ilmeen. Tämä, yhtyneenä kuumeisen vilkkaaseen käytökseen, nopeaan puheluun, pieneen lyhyeen nauruun, kiireiseen hengitykseen, näytti Garthista viittaavan sieluun, joka ei ollut löytänyt perustettansa.
Mitä hän etsi, mitä hän katseli? Tiesikö hän itsekään jotain kaipaavansa?
Henning Garth hymyili itsekseen, kun hän yht'äkkiä tuli tietoiseksi mietteistään ja huomasi mihin ne olivat suuntautuneet.