Minkälainen huumaus hänet olikaan vallannut!
Hän katsoi taasen Gunneliin, nyt arvostelevin katsein saadakseen selville, mikä häntä saattoi niin kiinnittää. Gunnelhan oli vain aivan tavallinen nuori tyttö, siinä vaaleassa pumpulipuvussaan istuessaan paljaspäin, auringon paisteessa päivettyäkseen.
Päivettyä hänen oli onnistunut siinä määrin, että näytti kuumeiselta.
Vaikka häneltä nyt oli lakki poissa, oli se päässä ollessa painanut tukan otsalta niin, että se oli litistynyt ja hieman sotkuinen siitä kohden. Se oli ohutta ja silkinhienoa kihartuvine pikku suortuvineen, ja auringon valo antoi sille himmeän kiillon. Tukkalaite ei estänyt pään muotoa näkymästä, siinä ei ollut hiusmetsää, vaan ihmisen pää sieluineen viivoissa ja muodoissa.
Hän oli unohtanut tai ei ollut välittänyt pörröttää tukkaansa otettuaan lakin päästään ja hän istui huolettomasti ja irvisti ujostelematta auringon paisteessa. Hän ei kiinnittänyt huomiota ulkomuotoonsa, mutta kuitenkin se veti puoleensa. Hän ei ollut kuitenkaan mikään tavallinen nuori tyttö, ajatteli Garth. Hänen ulkomuodossaan oli kuvaamatonta suloa, ja parasta siinä oli, että se näytti tulevan sisältäpäin. Hänessä oli sielu, ja Garth kaipasi sen tutkimista.
2.
Heidän ensimäinen purjehdusmatkansa ei ollut heidän viimeisensä. Eikä viipynyt kauan ennenkuin he äänettömästä sopimuksesta vetäytyivät muusta seurueesta erilleen ja menivät kahden.
He purjehtivat kaikissa tuulissa ja ilman tuultakin. Sillä mitäpä he siitä, jos purjeet riippuivat höllinä ja veneen liukuminen oli niin hidasta, että sitä tuskin huomasi. Ulkona meren tyvenessä he tulivat toisiaan lähelle. Ei mikään häirinnyt heitä, ei mikään vetänyt heidän tarkkaavaisuuttaan muualle. Garth istui veltosti käsivarsi peräsimellä ja piteli höllää jalusnuoraa. Vain silloin tällöin silmähti hän merelle, katsoakseen, ettei mikään tuuli tulisi yllättävänä, tai purjeisiin, pitääkseen huolta, että se henkäys mikä ilmassa oli, kävisi mihin; muutoin hän esteettömästi sai tutkia vilkkaiden tytönkasvojen vivahduksia.
Eikä Gunnel nähnyt mitään muuta kuin taivaan yläpuolellaan ja meren sen ympärillä, joka istui peräsimen vieressä ja katsoi häneen tiedottoman hallitsevalla katseellaan ja puhui hänen kanssaan ikäänkuin vertaisensa kanssa aavistamatta itse, kuinka paljon Gunnelia ylempänä hän oli. Sillä jos hän ei olisi häntä ylempänä, niin kuinkapa hän, Gunnel, saattaisi tuntea itsensä niin ylentyneeksi hänen seurassaan? Vai oliko täällä merellä jokin ihmeellinen voima, voima joka valtasi heidät molemmat, kietoen heidät hohtavaan pilveen ja kohottaen heitä molempia? Sillä ehkäpä Garth tunsi häntä kohtaan samaa nöyryyttä kuin hän Garthia kohtaan. Hän luuli huomaavansa toisinaan jotain sen tapaista hänen katseestaan ja hänen käytöksestään.
Gunnel oli muilta saanut tietää Garthin olevan ruotsinkielen, filosofian ja kristinopin lehtorin ja valmistavan rippilapsia.