— Otitko itseesi minun määritelmäni uudensuuntaisesta maailmanparantajasta?
— Otin, vastasi Gunnel ja jäykistyi.
Garthin katse syveni eikä hän siirtänyt sitä Gunnelin kasvoista. Se vaivasi Gunnelia, mutta hän oli liian ylpeä ollakseen siitä tietävinäänkään.
— Eikö Raamatussa sanota, että ellei rakasta veljeään, jonka näkee, ei voi rakastaa Jumalaa, jota ei näe? kysyi Gunnel samalla, hieman ylpeän uhmaavalla äänellä, jolla äsken oli antanut myöntävän vastauksen.
— Sanotaan kyllä, vastasi Garth.
Gunnel kuvitteli, että Garthissa oli jotain ylimielistä, kun hän odotti Gunnelin todisteen jatkoa, ikäänkuin hän olisi odottanut Gunnelin sotkeutuvan.
— Eikö siinä sanassa sitten aseteta rakkautta lähimmäiseen ensi sijalle? kysyi Gunnel vieläkin lyhyemmällä äänellä.
Garth pudisti päätään.
— Sentähden, että Jumala kohtaa minua minun veljessäni, pitää minun rakastaa veljeäni. Siinäkin on ensimmäinen käsky ensi sijassa. Se on aina ensi sijassa — ja huonosti käy rakkauden, jos työnnän sen syrjään toisenkaan edestä, joka on sen kaltainen.
Mutta Gunnel ei tahtonut antaa myöten.