Gunnel näki hänen katseessaan tuon palavan, hänen sieluansa ja hengellistä yhteyttä janoavan ikävän, ja se koski häneen. Mutta hän hymyili hiukan.
— Niin kauan kuin elämme ja rakastamme, voithan toivoa voittavasi minut lopulta.
— Sinä et usko sitä itse, sinä et tahdo sitä, sanoi Garth surullisesti.
— Mitä minua hyödyttää ajan pitkään ponnistella vastaan? Jos sinulla on sinapin siemenen verran uskoa, niin onhan sinulla lupaus lopuksi voittaa pahempia vuoria kuin mitä minä olenkaan.
Vakavasti ja tutkivasti Garth katsoi häntä silmiin ja luki rakkautta niistä, mutta sisimmässään ne ikäänkuin hymyilivät hellää pilaa.
8.
Garthilla oli jumalainen lahja voida toimia sisäisen innostuksen sytyttämänä. Mutta hänen elämässään tuli myöskin aikoja, jolloin elvyttävä voima petti, jolloin hänen sisimpänsä ikäänkuin kuivettui ja toiminta tuntui vastavirtaan soutamiselta. Hänen työnsä oli kuitenkin sitä lajia, että hänen piti jatkuvasti tehdä sitä päivittäin ja tunnittain, riippumatta sisäisestä tilasta. Senvuoksi, kun tämä petti, tuntui työ ylen raskaalta.
Niin kiinni kuin Gunnel olikin omassa työssään, huomasi hän kuitenkin, että hänen miehensä oli alakuloinen, ja hän kysyi syytä siihen.
Garth näytti olevan haluton sitä ilmaisemaan.
— Ei maksa siitä puhua, sanoi hän.