Mutta tähän karttelevaan vastaukseen ei Gunnel tyytynyt.
— Sinä et voi auttaa minua. Sinä et ole milloinkaan tuntenut sitä murhetta, joka painaa minua. Luulen että sinä tuskin pitäisit sitä todellisena, jos puhuisin siitä.
Jos Garth oli luullut tyydyttävänsä häntä sellaisella vastauksella, erehtyi hän perin pohjin.
Garthin umpimielisyys loukkasi Gunnelia niin syvästi, että Garth huomasi olevansa pakotettu voittamaan vastenmielisyytensä ja avaamaan sisimpänsä toivomatta tulevansa ymmärretyksi.
— Hengellinen elämäni on kuivaa ja voimatonta, ja Jumala on ikäänkuin pilven peitossa, sanoi hän väkinäisesti.
Gunnel katsoi ihmetellen häneen, sekä hämillään että nolona tästä odottamattomasta tunnustuksesta.
Niinkuin Garth oli sanonut, ei Gunnel ymmärtänyt häntä.
— En olisi koskaan luullut sinun voivan tuntea siten, sanoi hän epävarmasti.
Garth hymyili surullisesti, mutta ei sanonut mitään. Vaikka Garth Gunnelin pyynnöstä oli avannut itsensä hänelle, tunsi Gunnel olevansa vailla Garthin luottamusta, sillä mitä se auttoi, että hän antoi sen hänelle, kun hän ei voinut ymmärtää sitä?
Garth katsoi kelloa ja nousi ylös.