Hän otti Gunnelin toisen käden. Tämä koetti vetäistä sen pois, mutta Garth piti siitä tyynesti ja lujasti kiinni, ja silloin Gunnel antoi hänen pitää sen. Hetkisen kuluttua Gunnel tunsi Garthin huulet kädellään ja värähti kuullessaan hellän, liikuttavan sävyn hänen äänessään.
— Gunnel, rakkahin!
Gunnel oli tuntenut itsensä yksinäiseksi ja hylätyksi epätoivon syvyydessä, missä hän oli kadottanut kaiken itsehallintansa. Mutta yht'äkkiä Garth seisoi nyt siinä hänen vieressään häntä tukien. Ensin, hänen tullessaan, ei ollut tuntunut siltä, hänen ilonsa oli vain sysännyt Gunnelin syvemmälle kurjuuteen ja saattanut hänet tuntemaan vielä auttamattomammin olevansa yksin. Mutta näine sanoineen ja lämpimine äänensävyineen Garth ikäänkuin tuli Gunnelin luo ja syleili häntä, niin että hän tunsi hänen läsnäolonsa lohdutukseksi ja tueksi.
Gunnel ei vastannut kuitenkaan mitään, eikä Garth tiennyt, mitä hän enää sanoisi, sillä hän pelkäsi vain enemmän liikuttavansa häntä siinä hermostuneen herkässä mielentilassa, jossa hän oli.
Tuokion kuluttua, kun Gunnel tuntui olevan tyynempi, koetti Garth puhua taas hänelle.
— Gunnel, rakkaani, eikö se voi lieventää sinun kärsimystäsi, jos ajattelet, että se menee ohi ja että sillä on tarkoitus. Sinä et kärsi turhaan, vaan suuren tarkoituksen tähden. Eikö se voi auttaa sinua kantamaan kärsimystä?
Gunnelille teki hyvää kuulla Garthin ääntä ja tuntea kätensä hänen kädessään, mutta hän ei ollut sellaisessa mielentilassa, että olisi antanut Garthin tietää, että tämä oli hänelle avuksi. Hän oli päinvastoin sellaisessa mielentilassa, että tahtoi kiusata häntä omalla kivullaan, ja Garthin rakastettavuuskin yllytti häntä hänen kohtuuttomassa halussaan.
— Ei siinä ole mitään tavattoman suurta. Samaahan tapahtuu jokaikinen minuutti kaikkialla maailmassa — ja useinkaan ei niistä monestakaan, jotka syntyvät tänne kurjuuteen ja kiusaan, ole mihinkään. Se tuntuu niin äärettömän hyödyttömältä. Ja minä, jolla oli niin paljon hyödyllistä työtä!
Garth vastasi hänelle vain hiljaa hyväillen häntä. Mutta tämä hyväily ei rauhoittanut häntä, kuten Garth oli tarkoittanut, vaan yllytti vain jatkamaan valitusta.
— En voi nyt jatkaa luentoja, joita olin aikonut pitää tänä talvena työväen klubi-iltoina ja jotka kiinnittivät niin minun mieltäni.