— Siitähän on vain syytä iloita, sanoi naislääkäri hymyillen ja äänessä jotain lempeän oikaisevaa.
Iloita! Se ei johtunut Gunnelin mieleenkään. Hän hillitsi itsensä kuitenkin tohtorin läsnä ollessa, joka nähtävästikään ei hyväksynyt hänen tapaansa suhtautua kohtaloonsa, mutta niin pian kuin tohtori oli mennyt, laukesi jännitys ja hän itki hillittömästi. Hänellä oli monta syytä olla pahoillaan siitä, mihin hänen nyt piti alistua.
Useampi kuin yksi oli nimittänyt häntä elvyttäväksi päivänpaisteeksi ja sanonut, että hänen personansa tuotti juhlatunnelman nuhin kokouksiin, joihin hän otti osaa, ettei kukaan puhunut niin mukaansatempaavasti kuin hän y.m.s. Ei kukaan voinut täyttää sitä paikkaa mikä hänellä oli niin hyvin kuin hän. Se oli sanottu hänelle, ja hän tiesi itse että niin oli. Ja nyt! Nyt hänen täytyi pitkäksi ajaksi jättää paikka, missä hän olisi voinut hyödyttää niin monia, vain synnyttääkseen lapsen maailmaan — minkä kuka tahansa lahjatonkin nainen voi tehdä. Hän ei tahtonut sitä ensinkään, mutta siitä ei ollut mitään pääsyä.
Häntä kauhistutti myös pahoinvointi ja kivut. Niin ne olivat aina tehneet, mutta näihin saakka hän ei ollut paljon kokenut siinä suhteessa. Hänhän oli kyllä tietänyt panevansa itsensä alttiiksi "ruumiillisille huolille" mennessään naimisiin, senvuoksi hän ei koskaan olisi tehnyt sitä, ellei suuri rakkaus olisi tullut ja pakottanut häntä.
Salaisesti iloiten hän oli huomannut ajan kuluvan yhä pitemmälle minkään merkin ilmaisematta hänen äidiksi tulemistaan. Ja hän oli lakannut pelkäämästä mitään sen tapaista, kun isku yht'äkkiä kohtasi häntä.
Hän itki katkerasti siinä maatessaan sohvalla. Tuntui niinkuin elämä yht'äkkiä olisi muuttunut ahtaaksi, auringottomaksi ja ilmattomaksi vankilaksi ja aika, joka oli edessä, näytti hänestä mahdottomalta voittaa.
Tässä tilassa tapasi hänet Garth, tullessaan kotiin päivällä. Ensin hän säikähti tavatessaan hänet sairaana, mutta saatuaan tietää syyn, muuttui hänen säikähdyksensä suureksi iloksi.
Tämä ilo pisti Gunneliin ikäänkuin se olisi ollut itsekästä tunteettomuutta häntä kohtaan.
— Sinun, jonka ei tarvitse tuntea pienintäkään pahoinvointia eikä tarvitse keskeyttää työtäsi tai mitään muuta, on hyvä olla iloinen! Tämä maailma harjoittaa hirveää vääryyttä naista kohtaan kaikissa suhteissa, mutta kaikkein pahimmin avioliitossa. Kaikki kärsimys hänen osallaan miehen kulkiessa aivan vapaana! Hän painoi kasvonsa pielukseen ja ratkesi uudelleen itkuun.
Garth istui hiljaa, hämmästyksestä sanatonna tämän odottamattoman purkauksen tähden. Hän ei ollut otaksunut muuta kuin että Gunnelin täytyi olla yhtä iloinen kuin hän, ellei iloisempikin siitä, mitä heille annettaisiin. Gunnelin käsitys asiasta oli Garthille katkera pettymys ja hän aleni hänen silmissään. Mutta se oli jotain, johon Garth ei voinut mukautua. Hän koetti senvuoksi kaikin voimin asettautua Gunnelin asemaan ja ymmärtää häntä. Sitä myöten kuin hän onnistui siinä, kävi hän lempeämmäksi häntä kohtaan ja saattoi tuntea sääliä.