— Kuvitteletko tapaukset, vai otatko ne todellisuudesta? — Miten milloinkin. Mutta sen uskon, että kuvitelluissakin tapauksissa on totuudenmukaisuutta ja että ne ovat johdonmukaisia. Oi, on hauskaa runoilla! On omassa maailmassaan, missä kaikki käy niinkuin tahtoo! Tuntee itsensä pieneksi jumalaksi!
Ja Gunnel ojensi, täynnä elämän riemua, käsivartensa päänsä yli ja hymyili. Hänen tukkansa kiilsi kuin kulta auringossa ja silmät kimaltelivat kuin tummansiniset järvet aurinkoisena kesäpäivänä. Hän venytti veltosti notkeaa vartaloaan, mutta hän oli luomistarun ja voiton rauhan tunnelman vallassa.
Garth katseli häntä ääneti ja hän näytti hänestä lumoavammalta kuin konsanaan.
III OSA.
1.
Kun syksy tuli, alkoi Garth koulunsa, ja Gunnel ryhtyi jälleen yhteiskunnalliseen työhönsä. Hänen romaaninsa oli valmiiksi kirjoitettu ja painettavana, ja senvuoksi hän nyt saattoi antautua esteittä yhteiskunnalliseen tehtäväänsä. Tyydytyksellä hän ajatteli talvea ja ahkeraa työtä yhteiskunnan lapsipuolten keskuudessa, kuten hän nimitti työväen luokkaa. Hän katseli aatteellisesti tehtäväänsä ja oli ylpeä tuntiessaan itsensä siihen kutsutuksi. Toverien ihailu ja ilo siitä, että hän oli mukana työssä, vahvisti häntä tuntemaan olevansa melkein välttämätön.
Mutta syksy ei ollut pitkälle kulunut, ennenkuin tapahtui jotain, joka teki tyhjäksi hänen suunnitelmansa.
Eräässä kokouksessa Gunnel äkkiä tuli pahoinvoivaksi. Naislääkäri, joka oli saapuvilla, saattoi hänet kotiin. Heillä oli keskustelu, josta kävi selville, mitä pahoinvointi merkitsi.
Tämä havainto sattui Gunneliin kuin isku, hän ei ollut ajatellutkaan mitään sellaista.
— Kun ei sitä ole niin pitkään aikaan tullut, luulin ettei sitä tulisi ollenkaan, sanoi hän sellaisella äänellä kuin olisi puhunut jostain onnettomuudesta.