Gunnel makasi sohvalla. Hänen ja lampun välillä oli varjostin, niin että hän makasi hämärässä. Hänen mielensä kiintyi niin lukemiseen, että hän hetkiseksi ainakin unohti tilan, jonka hän piti niin onnettomana. Kolmas huoneessaolijoista oli tohtori Hilma Grot, naislääkäri, joka oli saattanut Gunnelin kotiin siitä kokouksesta, jossa hän oli ruvennut voimaan pahoin. Tuttavuus hänen ja Gunnelin välillä oli tämän tilaisuuden järkeen pian kasvanut ystävyydeksi. Hermostuneen oikullisessa mielentilassaan sieti Gunnel tuskin ketään muita ystäviään kuin Hilma Grotia, mutta häntä hän tarvitsi alinomaa. Kun tohtori Grot mielellään meni sinne, missä hän tunsi olevansa kaivattu, oli hän tullut jokapäiväiseksi vieraaksi nuoressa lehtorin perheessä.
Hän oli ensimmäinen ystävä, joka Gunnelilla ja Garthilla oli yhteisesti, he pitivät molemmat hänestä yhtä paljon, ja molemmat tunsivat yhtä suuresti tuon sydämenlämmön ja rattoisuuden ja mieluisan levollisuuden, joka hänen mukanaan tuli heidän kotinsa kynnyksen yli.
Hilma Grot oli tanakka ja leveä eikä hänen pienessä, kovassa, jäntereisessä olennossaan ollut mitään suloa. Hänen kasvonsa olivat pyöreät ja sangen rumat. Mutta hänellä oli älykkään tarkkaava ja hyvä katse pienissä harmaansinisissä silmissään ja suun ympärillä myhäilevä piirre, joka todisti sydämellisyyttä ja huumoria. Ylväs ja itsensä unohtava hän oli ja täynnä tyyntä ja elävää mielenkiintoa kaikkeen mikä ihmiseen kuului.
Tänä talvena, jolloin Garthin päähuolena oli Gunnel, jonka tähden hän syrjäytti kaiken muun paitsi vakinaista työtään, kuitenkaan tulematta palkituksi sillä menestyksellä, minkä hän olisi voinut ansaita väsymättömästä kärsivällisyydestään, oli hänellä kuitenkin tohtori Hilma Grotissa verraton liittolainen. Kun hän vain näyttäytyi, tunsi Garth voimakkaan auttavan otteen kuormassaan, ja hänen rohkeutensa sen kantamisessa elpyi.
Garthin seurassa Gunnel oli ärtyinen, vaativainen ja täynnä itsesääliä. Mutta niin pian kuin Hilma tuli, muuttui hän toisenlaiseksi.
Näytti ikäänkuin hän olisi saanut lievitystä miehensä kiusaamisesta. Garth ihmetteli toisinaan, oliko Gunnel tietoinen siitä ja kiusasiko hän häntä tahallaan vai eikö hän voinut auttaa sitä. Mutta miten sen asian laita he ohutkin, ei Garth koskaan yrittänyt vetäytyä syrjään, vaan omisti uskollisesti Gunnelille kaiken joutoaikansa. Usein jäi hän Gunnelin tähden kirkosta pois sunnuntaisin, sillä hän huomasi yksinäisyyden vahingoittavan häntä. Hän oli aina alakuloinen, jopa synkkä ja toisinaan katkerakin jäätyään yksin, etenkin jos Garth oli ollut poissa hänen luotaan jostain muusta syystä kuin välttämättömän työn vuoksi. Oli ikäänkuin hän ei olisi sallinut Garthin hetkeksikään vetäytyä luotansa lepäämään.
Joskus Gunnelin parempina hetkinä sattui, että Garth saattoi nähdä hänen silmissään katseen, joka ilmaisi itsensä raatelemaa surkeaa mieltä, ja se sattui Garthiin ikäänkuin äänetön rukous, ettei hän väsyisi Gunneliin. Garth otti huomioonsa nämä vilahdukset ja kätki ne muistiin, sillä ne pitivät vireillä hänen hellyyttään ja olivat ainoana kehoituksena, mitä hän sai näköjään niin epäkiitollisessa tehtävässään koettaa ylläpitää Gunnelin rohkeutta.
Vaikka Gunnel oli aivan toisenlainen miestäänkin kohtaan Hilma Grotin läsnäollessa, näytti hän kuitenkin tarpeeksi mielialaansa häntä kohtaan silloinkin, niin että tarkkanäköinen tohtori ymmärsi, mitä Garthin oli kestettävä. Hän näki myöskin Garthin kärsivällisyyden ja teki mitä voi keventääkseen hänen kuormaansa. Yksi keino oli tulla usein ja viipyä heidän luonaan. Toinen oli saada Gunnelin mielenkiinto irti omasta itsestään. Koettaa lohduttaa häntä suoranaisesti teki vain pahan pahemmaksi ja hänen miehensä kehuminen ei olisi myöskään ollut viisasta, eikä tuo viisas pieni tohtori ollut koskaan sitä koettanutkaan.
Garthin lukiessa lepäsi Gunnel kädet joutilaina ja kuunteli. Oh aivan kuin hänet olisi sidottu jonkinlaiseen kykenemättömyyden tilaan, niin ettei hän voinut ryhtyä mihinkään; hän saattoi vain odottaa ajan kulumista. Hänen odotuksensa oli liian täynnä kärsimättömyyttä antaakseen hänelle rauhaa mihinkään työhön.
Tohtori sitä vastoin istui ja virkkasi pientä villaista hametta.