— Erik ei aikonutkaan naimisiin sinun kanssasi, mutta sen minä teen, senvuoksi olen sinun suhteesi varovampi kuin hän.
Kun muistomerkki vihdoinkin oli valmis, oli se kaikkein komein koko muistolehdossa. He ihailivat työtään mahdottomasti.
— Nyt puuttuu vain meidän nimikirjaimemme. Ne me tulemme hakkaamaan joskus toiste, sillä nyt emme ehdi, sanoi Allan tyytyväisenä.
Yht'äkkiä Annaa värisytti ja hän painautui Allania vasten, ikäänkuin hän olisi pelästynyt.
— Mikä sinun on? Onko sinun kylmä?
Hän kiersi käsivartensa Annan ympärille ja katsoi häntä kasvoihin, ihmetellen, mikä ne teki yht'äkkiä niin vakaviksi.
— Ei toki. Mutta… Allan… yht'äkkiä se näytti minusta… niin hautakiveltä.
— Mutta se ei ole mikään hautakivi, rauhoitti Allan. Ethän toki ole taikauskoinen? Sitä en sinusta luullut. Enkä luullut sinun pelkäävän kuolemaakaan.
— Sitä en teekään. En omaa kuolemaani. Mutta jos sinä… oi Allan, sitä en voisi kestää!
Häntä värisytti uudelleen ja hän kietoi käsivartensa Allanin ympäri, ikäänkuin jokin vaara olisi häntä uhannut.