Hänellä oli vaikea hetkensä kirkossa tänään. Tavallisesti hänellä ei muulloin ollut sellaisia täällä. Mutta hän oli niin tietoinen vierustoveristaan ja se askarrutti niin hänen ajatuksiaan, ettei hän nähnyt Jumalan kasvoja.
— Miksi et laulanutkaan tänään? Tiedäthän, että menen kirkkoon kuullakseni sinun ääntäsi virren veisuussa, sanoi Allan, heidän ollessaan kotimatkalla.
Tuo ystävällisen leikillinen tapa, josta Anna ennen oli pitänyt niin paljon senvuoksi, että hän oli pitänyt sitä naamiona, jonka taakse Allan oli kätkenyt todelliset, syvät tunteensa, kiusasi häntä nyt, kun hän ymmärsi, että se peittikin tunteen puutteen.
— Teetkö vieläkin niin?
— Totta kai. Eihän sinun äänesi tietääkseni ole kadottanut sointuaan.
Allan oli huomannut Annan lyhyessä kysymyksessä piilevän väkinäisyyden ja hän koetti lukea hänen ajatuksensa hänen kasvoistaan, mutta Anna piti päätään niin, että hatunlaita oli tiellä.
Allanin silmäkulmat rypistyivät ja hän näytti muutaman sekunnin ajan huolestuneelta, sillä hän aavisti, mitä Anna ei tahtonut sanoa, nimittäin että hän oli ollut liian alakuloinen laulaakseen.
Ettei hän nyt voinut päästä irti tuon onnettoman yön vaikutelmasta! Mutta hän ajatteli siten paremmin auttavansa häntä pääsemään siitä, että hän itse oli olevinaan, niinkuin olisi unohtanut sen. Senvuoksi hän alkoi puhella tavalliseen, huolettomaan tapaansa kaikesta muusta. Ja ellei hän karkoittanutkaan Annan surua, sai hän hänet pian ainakin ulkonaisesti näyttämään vähemmin surulliselta.
Allan ei voinut olla huomaamatta muutosta joka oli Annassa tapahtunut ja joka ei näyttänyt tahtovan poistua. Anna ei koskaan työntänyt luotaan Allanin lähestymistä, ja hän otti vastaan hänen hyväilynsä ja hänen huomaavaisuutensa luonteenomaiseen hiljaiseen arvokkaaseen tapaansa, mutta hän ei vastannut niihin kuten ennen. Ja hän oli hyvin kalpea ja hiljainen.
— Sinun pitää reipastua! Sinä et saa tulla liian liljan-valkoiseksi! sanoi Allan katsoen häneen niin huolestuneen näköisenä, että vaikka Anna oli varmasti vakuutettu, ettei omistanut Allanin rakkautta se sai kuitenkin hänen sydämensä nopeammin sykkimään ja kalpean posken punoittamaan.