— Olen kyllä. Annan mitä minulta pyydetään siitä, mitä saan. Se on rehellistä kauppaa.
Randal pudisti tuhkan sikaaristaan ja katsoi miettiväisesti siihen.
— Eikö sinua iletä viettäessäsi sellaista elämää?
— Voihan niinkin olla. Silloin keskeytän. Niin pitkäksi aikaa kuin se käy laatuun. Ja kun ei enää käy, niin annan palttua kaikelle. Siinäkin on muuten viehätyksensä että antaa myöten.
Tuo uhmaileva kyynillisyys vaikutti viiltävästi noissa luottavissa sinisissä silmissä.
— Etkö luule, että voisit kiintyä johonkin kunnon tyttöön, jos koettaisit?
— Minua ei huvita kunnolliset perheiden tytöt. Ne ovat ikäviä.
Randal ei tiennyt kuinka — tai pitikö hänen ollenkaan — jatkaa tätä keskustelua, mutta lähtemätön tunne osallisuudesta Åken syyllisyyteen pakotti häntä olemaan myöntymättä vastenmielisyyteensä toisen arkoihin yksityisasioihin sekaantumisesta.
— Tapaatko koskaan Brita Sanderia nyt, hänen tultuaan Upsalaan? kysyi hän.
Tämä kysymys, sen yhteydessä mistä he edellä olivat keskustelleet, oli liian läpinäkyvä. Åke sai ylpeän, hillityn ilmeen. Pieni hipene hänen entisiä kaunaansa liikahti hänen mielessään. Otettuasi parhaan itsellesi, tahdot nyt rauhoittaa omaatuntoasi tyrkyttämällä minulle lähinnä parhaan! Se ajatus näkyi selvään hänen ilmeessään.