— Esimerkiksi? — kysyi hän leikillisesti.
— Minulle on ainakin pari kertaa sattunut, että hirveän mielelläni olen jotakin tahtonut… jotakin uneksinut, mutta kuitenkin kaikitenkin olen havainnut, ettei se ollut tahtomisen eikä uneksimisen arvoista.
— Esimerkiksi? — toisti mies.
— Minä esimerkiksi toivoin saavani hyvän ystävän, oikein suoraluontoisen ystävän, joka olisi aivan yhtä minun kanssani.
— Mitä tarkoitatte: olla yhtä jonkun kanssa?
— Tarkoitan: olla kaikki yhteistä, ei mitään itseänsä varten, auttaa toisiansa, iloita ja surra yhdessä.
— Tuohan oli kaunis ohjelma! No, onnistuiko toteuttaa se?
Neitonen loi katseensa maahan.
— Ei! Pari kertaa olen luullut, että minulla on sellainen ystävä, ja olin niin onnellinen, niin onnellinen, mutta sitte…
— Jos sallitte, päätän lauseen. Sitte teitte ensinnäkin sen havainnon, että nuo ystävät olivat paljoa tyhmempiä kuin Te itse, ja ettei Teillä siksi voinut kaikki olla yhteistä, ja toiseksi, etteivät ne pohjaltaan Teistä oikein pitäneet… Eikö niin ollut?