Hän nyökäytti päätänsä, samassa jatkaen ompelua.
— En tiedä, olivatko ne minua tyhmempiä, mutta varmaa on, etteivät minusta oikein pitäneet.
Mies lausui verkalleen:
— He puhuivat Teistä pahaa selän takana, eivät olleet rehellisiä Teitä kohtaan… vähimmästäkin pikku-asiasta he Teihin suuttuivat ja loukkasivat Teitä lakkaamatta…
Rajaton kummastuksen ilme kasvoissa katsahti tyttö häneen.
— Kuinka sen tiedätte?
Hän nauroi.
— Ruhtinas on tullut aivan samaan kokemukseen, vaikka paljoa suuremmassa määrässä. Hän oli nuoruutensa ensi aikoina äärettömän haaveksivainen ja avosydäminen, uskoi ystävyyttä, rakkautta, onnea ja paljon muuta sentapaista, mutta sitte hän havaitsi, että jotkut ihmiset ikävystyttivät häntä, että hän vuorostaan ikävystytti muita, että oma etu piili joka sydämen pohjalla, että joka ilossa oli pettymyksen siemen. Siksi hän on samalla nuori ja vanha.
Neitonen kuunteli tarkkaavasti, ja sitte kuiskasi:
— Ruhtinas parka! Niin rikas ja kumminkin niin köyhä!